Useamman vuoden ajan olen katsellut Youtubesta erilaisia videoita, joihin on listattu pelejä, jotka on pakko pelata jossain kohtaa. Elder Scrolls: Skyrim on ollut usein listalla, mutta usein myös Grim Fandango on esiintynyt siellä. Totesin, että en varmaan tule koskaan pelaamaan kyseistä peliä, koska se on PC:lle, enkä ole oikein tietokoneella pelaaja (Sims 2 on eri asia, okei). Sain kuitenkin tietää, että Grim Fandangosta on tullut remasteroitu versio Playstation Storeen, joten nappasin sen vieläpä alennuksesta alle kympillä. Se mitä sain, oli hieman erilainen, mitä odotin.
Grim Fandango ilmestyi vuonna 1998 PC:lle ja se oli ilmestyessään floppi (lähdemateriaali). Sen takia niin moni ei välttämättä tiedä kyseistä peliä, ainakaan nykypäivän nuoret. Itse varmaan tiedän siksi, koska olen kolme vuotta tätä peliä vanhempi, lol.
Mutta itse asiaan: peliä pelataan Manuel "Manny" Calaverana, joka on matka-agentti, joka myy matkoja ikuiseen lepoon. Se, miten on elänyt edellisessä elämässä, vaikuttaa siihen, miten lopulliseen lepoon päästään. Manny ei ole saanut paljon myyntiä tehtyä asiakkaidensa takia, mutta monen mutkan kautta hän saa asiakkaakseen Mercedes "Meche" Colomarin, joka käynnistää koko seikkailun ja kääntää Mannyn elämän päälaelleen.
Peli perustuu Meksikon Kuolleiden päivään ja siihen uskoon, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Pelissä nähdään esimerkiksi mayatemppeleitä, joten meksikolaisuus on vahvasti esillä. Sinänsä jos ei tiedä Kuolleiden päivästä mitään, se ei haittaa pelaamista, se on vain plussa jos on perillä asiasta. Mielestäni Kuolleiden päivä on erikoinen valinta pelin aiheeksi ja itse pidin siitä. Pelissä käväistään myös ihmisten maailmassa hakemassa ruumiita ja mielestäni ihmisten maailma oli aivan hirveän näköinen. Hirveällä tarkoitan enemmänkin karmivaa, mutta varmasti todellisuus on vääristynyt kuolleiden näkökulmasta ja siksi ihmisten maailma näytti niin kamalalta.
Pelin mekaniikat ovat kuitenkin helpot: voit ottaa esineitä, katsoa inventaariotasi, juosta tai kävellä, puhua hahmoille tai käyttää esineitä. Ei mitään rakettitiedettä, mutta ohjaimiin tottuu helposti. Pelissä nimittäin ei missään kohtaa kerrota, mikä näppäin tekee mitäkin, se pitää itse hoksata. Siihen aikaan pelit olivat kuitenkin sellaisia, nykyäänhän pelit ovat paljon monimutkaisempia ja sen takia pelaajia pitää hieman avustaa ohjainten kanssa. Ja kuitenkin, Grim Fandango tuli alunperin PC:lle eli todennäköisesti Mannya vain ohjataan paikasta toiseen ja hiirellä klikkailtiin asioita. Kuten sanoin, pelit olivat siihen aikaan sellaisia.
Nykyajan peleissä on muutamia pulmia ratkottavaksi, mutta - taas kerran - peleissä siihen aikaan pulmia oli enemmän ja se vaati tietynlaista ajattelutapaa. Grim Fandango ei ole poikkeus ja pakko myöntää, peli oli aivan jäätävän vaikea. Luulin oikeasti olevani hyvä pulmien ratkomisessa, mutta peli todisti minun olevan väärässä. Sen takia jouduin pelaamaan peliä niin, että vieressäni oli tabletti, josta lunttasin, mitä pitää seuraavaksi tehdä. Näin pelejä ei tulisi pelata omasta mielestäni, mutta tässä tapauksessa oli aivan pakko, koska en keksinyt ratkaisua pulmiin.
Annetaanpa esimerkki: pelin alussa Manny haluaa varastaa kollegansa asiakkaan, koska Manny on saanut vain huonoja asiakkaita. Talon eräässä huoneessa on putkia, joista tulee tiedot asiakkaista ja Mannyn pitää päästä sisälle. Ovi on kuitenkin lukossa eikä avainta löydy. Niinpä pitää mennä ulos hakemaan ilmapallomyyjältä kaksi tyhjää ilmapalloa, täyttää ne pakkausmönjällä, mennä Mannyn toimistoon ja tipauttaa molemmat pallot putkia pitkin, jotta koko putkisysteemi menee rikki. Sitten mennään takaisin huoneeseen, johon on tullut huoltomies, painaa ovesta pientä nappia, ettei se mene lukkoon, odottaa että huoltomies lähtee ja sitten päästään katsomaan, mikä putki johtaa Mannyn kollegan huoneeseen. Eikä siinä vielä kaikki! Mannyn toimistossa on korttipakka, joka pitää hakea ja sitten rei'ittää yksi kortti sihteerin luona ja sitten mennä takaisin huoneeseen, käyttää rei'itettyä korttia ja napata yksi putkessa olevista lähetteistä ja ta-daa, olet saanut asiakkaan tiedot ja sitten voit lähteä asiakkaan luo.
 |
| Pakkausmönjää saa noista putkista |
Kaikki tuo pitäisi itse hoksata ilman mitään apua. Pelissä nimittäin annetaan pelaajalle lopputulos, mikä halutaan toteuttaa, mutta sitten itse pitää keksiä, mitä kaikkea siinä välissä tapahtuu. Se on kuin antaisi valmiin kuvan kakusta ja pitäisi itse keksiä, mitä kaikkea kakkuun tulee, jotta lopputulos olisi sama. Välillä ratkaisut pulmiin olivat niin ympäripyöreitä tai täysin kaukaa haettuja, ettei niitä voinut keksiä ilman nettiä. Mietin välillä mieheni kanssa, että miten ihmeessä kukaan on päässyt peliä läpi vuonna 1998 ilman internettiä. Mutta tosiaan, pelit olivat silloin sellaisia, joten pelaajille silloin oli kehittynyt tietynlainen tapa ajatella asioita. Koska itse olin kolmevuotias pelin ilmestyttyä, en ole omaksunut kyseistä ajattelutapaa, koska lapsena pelaamani pelit olivat hyvin erilaisia Grim Fandangoon verrattuna.
En kuitenkaan sano, että Grim Fandango olisi huono peli. Se on vain erittäin haasteellinen. Pidin pelin aiheesta, huumori oli oikeasti hauskaa, musiikki oli aivan viimeisen päälle ja no, remasteroitu versio näytti hyvältä. Ääninäyttelijät oli erittäin hyvin valittu, tosin he eivät kaikki taineet olla latinoja, koska jotkut espanjankieliset lauseet eivät kuulostaneet niin autenttisilta. Tai esimerkiksi nimi Hector pitäisi espanjalaisittain lausua Ector, niin että h on hiljainen. Mutta ne ovat pikkuvikoja, eikä kaikki välttämättä huomaa niitä.
Suosittelen silti peliä lämpimästi, ihan vain siksi, että muutkin näkevät, millaisia pelit ovat joskus olleet. Välillä nimittäin tuntuu, ettei nykypäivänä arvosteta menneisyyden pelejä läheskään niin paljon kuin pitäsi. Olen erittäin iloinen, että sain kokea Grim Fandangon, koska todennäköisesti en olisi koskaan päässyt kokemaan sitä. Nykyaika on välillä ihan siistiä, kun vanhoja pelejä remasteroidaan. Paitsi Crash Bandicootin remasteroitu versio aiheutti varmaan kolme eri syöpää.
