Vaihteeksi kissa-asiaa

Tällä kertaa kirjoitan ihan puhekielellä, koska jotenkin pitää jossain päästä purkautumaan tästä aiheesta.

Elikkäs, oon jo pitkän aikaa, eli suunnilleen siitä asti kun muutin omaan kämppään, ettinyt Sulolle kissakaveria. Hesystä ei oo tullu vastaan sopivaa ja netistäkin sain yhet pakit ja moni ihminen ei edes vastannut. Nyt kuitenkin suunnitelmaan tuli muutos, koska nyt mulle on varattu pieni kissanpentu Helsingin Vuosaaresta. Kävin kattomassa sitä ja se on aivan ihana. Otin pennusta, ja sen veljestä, muutamia kuvia kännykällä, mutta ne on aika huonoja, joten yritin etsiä Googlesta mahdollisimman matchaavaa kuvaa.

Siitä varmaan isompana tulee jotakuinkin ton näkönen

Kissa on siis scottish fold eli tunnetummin luppakorvakissa. Vaikka se on ihan oma rotunsa, se ei ole ainakaan Suomessa näyttelykissa. Venäjällä ja Virossa niitä voi tavata näyttelyissä. Työkaverini perheellä on scottish fold ja mieluusti halusin saman rotuisen, koska ne ovat söpöjä. Ja sitten tärppäsi.

Ongelma ei suinkaan ole se, että se on tämä kyseinen rotu, vaan siinä, että se on toinen täysin oma kissa. Tässä muutaman päivän ajan kun oon viettäny aikaa Sulon kanssa, mua on ruvennu hirveesti pelottamaan, että mitä meille kahelle käy. Sulo seuraa mua kotona joka paikkaan, se jopa tulee suihkuun mun kanssa (okei, yleensä siellä se vaan tuijottaa tosi häiritsevästi). Mitä jos Sulosta tulee hirveän mustasukkainen ja käy sen pikkusen kimppuun? En tiedä kumpi mua pelottaa enemmän, se, että annan Sulolle liian vähän aikaa, kun se pikkunen tulee vai se, että, jätän melkeinpä sen pikkusen huomiotta.

Tää sama tilanne on käyny ennenkin, itseasiassa silloin kun Sulo tuli. Meillä oli (ja on vieläkin, äitin luona) silloin Vieno-kissa - se iso valkoinen, josta on kuva mun ekassa blogitekstissä - ja pelkäsin, mitä meijän suhteelle käy, kun toi Kebaba tuli. Muistan sen, että aluks kaikki huomio meni Suloon, etenkin kun se annettiin meille liian aikasin ja se oli aika huonossa kunnossa. Ajan myötä se sitten helpottu ja pystyin antamaan Vienollekin huomiota taas tavalliseen tapaan.

Tää kuva on otettu melkeinpä heti kun Sulo tuli meille. Pikkunen rääpäle

En tiedä miks tää muka tuntuu olevan ihan eri tilanne. Täähän on just ihan samanlainen. Mutta silti mua pelottaa, ettei Sulo hyväksy sitä pikkusta ja että se sitten loppujen lopuks ei enää tykkäis musta. Toi kuulostaa niin lapselliselta, mutta se oikeesti pelottaa mua. Sulo on tavallaan eka kissa, joka on mun ja en haluais riskeerata sitä. Mutta Sulo kummiskin tarvii sen kissakaverin, koska se ei tykkää olla yksin kotona ja siitä tulee tosi levoton.
Oon kummiskin tosi pitkään ettiny Sulolle kaveria ja nyt en aio sanoa ei tolle pikkuselle. Mä tiedän, että mua kaduttais hirveesti, jos mä en nyt tarttuis tilaisuuteen. Joskus mä toivon, että kissat oikeesti ymmärtäis, mitä me ihmiset puhutaan niille, koska mä mieleuusti vaan selittäisin tän tilanteen Sulolle ja se tajuais. Mut ei kaikki oo niin yksinkertasta. Mä kyllä aion tehdä kaikkeni, että se pikkuinen sopeutuu tänne ja että siitä ja Sulosta tulis hyvät ystävät. Sitten kun se tulee tänne, laitan muutamia kuvia tänne ja kerron, miten sillä on menny.