Testissä Playstation 4

Kolme viikkoa sitten postissa tuli mainos Anttilan suuresta alennusmyynnistä ja päätin vilkaista, löytyisikö sieltä mitään ostettavaa. Silmääni osui alennus, joka melkein sai minut tippumaan tuolilta: Playstation 4, 500 gigaa muistia, mukana yksi Dualshock-ohjain ja kaikki tämä maksaa 324 euroa. Juoksin tietokoneelleni tilaamaan tuotetta ja viikon päästä keskiviikkona sain viestin, että tuote on saapunut S-Market Martinlaakson pakettiautomaattiin. En ole hetkeen ollut niin innoissani.

Heti paketin avattuani huomasin, miten hienosti uusi Playstation on muotoiltu, se sopii paljon paremmin hyllyyn kuin PS3. Mukana tuli myös HDMI-piuha, mikä on hyvä asia, koska PS3:sta ostaessani, piuha piti ostaa erikseen. Paketissa tuli myös mukana yhden korvan kuuloke ja mikrofoni, mutta omat korvani ovat niin pienet, ettei kuuloke pysynyt paikoillaan, pitää siis ostaa erikseen (taas) pelikuulokkeet. Mahtava uusi toiminto PS4:ssä on se, että kuulokkeet voi kytkeä suoraan ohjaimeen, ei siis tarvitse sotkeutua television takana oleviin piuhoihin.

Huono puoli koko paketissa jonka sain, oli se, että mukana tullut ohjaimen latauspiuha on järkyttävän lyhyt. Joudun istumaan lattialla, jos haluan pelata ja ladata samaan aikaan, koska piuha ei ylety sohvalle asti. Pitää siis ostaa erikseen pidempi piuha.

Ohjain tuntui hyvältä käsissä, muotoilu on mielestäni parempi kuin PS3:n ohjaimessa. Kirjoittaminen PS4:n ohjaimella on erilaista kuin PS3:n ohjaimella: jos halusi isot kirjaimet PS3:n ohjaimella, painetaan R2-näppäintä, mutta PS4:n ohjaimessa se on L2-näppäin. R2-näppäin on PS4:n ohjaimessa niin sanottu valmis-nappi eli sitä painetaan, kun teksti on valmis. Uusiin toimintoihin on mennyt aikaa opetella.

Uudessa ohjaimessa ei myöskään ole start- eikä select-näppäimiä vaan ne ovat options- ja share-näppäimiä. Mielestäni tämä uudistus on hieman tyhmä, miksei näppäimiä ole voitu nimetä samanlailla kuin muissakin ohjaimissa. Sen ymmärrän, että share-nappi on täytynyt nimetä erilailla, koska sitä painamalla voi jakaa pelihetken kaikkien nähtäväksi. En silti ymmärrä miksi start-näppäin on nyt options-näppäin.
R3- ja L3-näppäimet (eli niin sanotut tatit) ovat muotoiltu uudelleen eli niiden keskellä on pieni kuoppa, johon peukalot menevät ergonomisesti. Pelaaminen tuntuu paljon helpommalta ja mukavemmalta. Keskellä ohjainta on myös kosketusnäyttö, joka on mielestäni hyvä lisä. Sillä voi kirjoittaa nopeammin ja joissakin peleissä kosketusnäytöllä on jopa pelillisesti tärkeitä toimintoja.


PS4 ja Until dawn
 
Ostin ensimmäiseksi PS4-pelikseni Until dawnin, koska se oli saanut hyvin paljon kehuja ja sitä on sanottu jopa vuoden yllättäjäpeliksi. Tiesin siitä entuudestaan sen, että pelissä tehdään paljon valintoja, jotka vaikuttavat pelin juoneen. Pidän hyvin paljon sellaisista peleistä, joten ostin Until dawnin kolme päivää PS4:n saapumisen jälkeen.
Heti ensimmäiseksi, mikä pisti silmääni peliä pelatessani, oli se, että pelin kuvanlaatu oli erittäin hienon näköistä. Ihmiset olivat aidon näköisiä (toisaalta, oikeat näyttelijät olivat näyttelemässä pelihahmoja) ja kaikki pienet yksityiskohdat näyttivät upeilta. Myös äänimaailma oli upea, mutta olisin varmasti saanut enemmän irti, jos olisin käyttänyt kuulokkeita. Pelasin nimittäin aina silloin, kun poikaystäväni nukkui, enkä voinut pitää ääniä kauhean kovalla.

Peli kertoo kahdeksasta nuoresta, jotka palaavat takaisin vuoristomökille viettämään vuosipäivää, jolloin porukasta kaksi tyttöä katosi. Pelissä pelataan vuorotellen jokaisella nuorella ja se, miten peli etenee, riippuu omista valinnoista. Jokaisella nuorella on erilainen suhde muihin nuoriin ja pelin aikana suhteet joko vahvistuu tai heikkenee, sekin riippuu valinnoista. Pelin päätehtävä on kuitenkin pelata niin, että jokainen nuori selviytyisi aamuun asti. Itse olen parhaimmillani pelannut niin, että vain kaksi nuorta kuolee. Seuraavalla kerralla yritin tosissani pitää heistä hyvää huolta, mutta eräässä kohdassa olin liian hidas ja yksi nuori menetti päänsä. Siispä aloin tahalteen tappaa heitä. Ehkä kolmas kerta toden sanoo ja kaikki selviytyisivät aamuun asti. 
 
Peli tosiaan painottuu valintoihin, joita on aina kaksi, mutta aina ei voi tietää, kumpi on se parempi vaihtoehto. Pelissä on kuitenkin hyvin paljon quick time eventejä eli pitää painaa tiettyä nappia ennen kuin aika loppuu. Sen takia eräs nuori menetti päänsä, koska olin liian hidas painamaan neliönäppäintä. Pelissä kannattaa kuitenkin penkoa joka paikka läpi, koska siinä voi löytää vihjeitä mahdollisista tulevaisuuden tapahtumista.

Hieno toiminto etenkin tämän pelin kanssa on se, että aina kun quick time event tulee ruutuun, ohjaimesta pääsee kellon tikitys. Tämä on mielestäni hyvä, koska aina en tajunnut, että nyt pitää olla valppaana. Myös kosketusnäyttöä on hyödynnetty, sillä joskus pelissä löytää kirjoja, joita voi selata. Sivua voi kääntää pyyhkäisemällä kosketusnäyttöä. 
Heti pelin alussa sai päättää, haluaako pelata klassisesti eli nappeja painamalla vai haluaako käyttää ohjaimen liiketunnistusta. Itse en hallitse kunnolla liiketunnistusta, joten pelasin klassisella. Täytyy varmaan kokeilla peliä uusiksi liiketunnistuksen kanssa.

Olen kuitenkin hyvin iloinen, että olen vihdoin PS4:n omistaja. Itseasiassa olin laittanut tämän vuoden tavoitteisiin, että hankin PS4:n ja se toteutuikin hieman aikaisemmin, mitä luulin. Ajattelin, että saisin sen käsiini vasta vuoden lopulla. Until dawn on hyvä valinta ensimmäiseksi PS4-peliksi. Suosittelen sitä kaikille, se ei nimittäin ollut liian pelottava, vaan siinä oli sopivasti kauhua sekä draamaa.Sen verran pitää rajata suositusta, että peli on K18. Mutta jos et omista peliä, suosittelen ehdottomasti sen hankkimista.