Grim Fandango Remastered (PS4)

 

Useamman vuoden ajan olen katsellut Youtubesta erilaisia videoita, joihin on listattu pelejä, jotka on pakko pelata jossain kohtaa. Elder Scrolls: Skyrim on ollut usein listalla, mutta usein myös Grim Fandango on esiintynyt siellä. Totesin, että en varmaan tule koskaan pelaamaan kyseistä peliä, koska se on PC:lle, enkä ole oikein tietokoneella pelaaja (Sims 2 on eri asia, okei). Sain kuitenkin tietää, että Grim Fandangosta on tullut remasteroitu versio Playstation Storeen, joten nappasin sen vieläpä alennuksesta alle kympillä. Se mitä sain, oli hieman erilainen, mitä odotin.

Grim Fandango ilmestyi vuonna 1998 PC:lle ja se oli ilmestyessään floppi (lähdemateriaali). Sen takia niin moni ei välttämättä tiedä kyseistä peliä, ainakaan nykypäivän nuoret. Itse varmaan tiedän siksi, koska olen kolme vuotta tätä peliä vanhempi, lol.
Mutta itse asiaan: peliä pelataan Manuel "Manny" Calaverana, joka on matka-agentti, joka myy matkoja ikuiseen lepoon. Se, miten on elänyt edellisessä elämässä, vaikuttaa siihen, miten lopulliseen lepoon päästään. Manny ei ole saanut paljon myyntiä tehtyä asiakkaidensa takia, mutta monen mutkan kautta hän saa asiakkaakseen Mercedes "Meche" Colomarin, joka käynnistää koko seikkailun ja kääntää Mannyn elämän päälaelleen.

Peli perustuu Meksikon Kuolleiden päivään ja siihen uskoon, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Pelissä nähdään esimerkiksi mayatemppeleitä, joten meksikolaisuus on vahvasti esillä. Sinänsä jos ei tiedä Kuolleiden päivästä mitään, se ei haittaa pelaamista, se on vain plussa jos on perillä asiasta. Mielestäni Kuolleiden päivä on erikoinen valinta pelin aiheeksi ja itse pidin siitä. Pelissä käväistään myös ihmisten maailmassa hakemassa ruumiita ja mielestäni ihmisten maailma oli aivan hirveän näköinen. Hirveällä tarkoitan enemmänkin karmivaa, mutta varmasti todellisuus on vääristynyt kuolleiden näkökulmasta ja siksi ihmisten maailma näytti niin kamalalta.

Pelin mekaniikat ovat kuitenkin helpot: voit ottaa esineitä, katsoa inventaariotasi, juosta tai kävellä, puhua hahmoille tai käyttää esineitä. Ei mitään rakettitiedettä, mutta ohjaimiin tottuu helposti. Pelissä nimittäin ei missään kohtaa kerrota, mikä näppäin tekee mitäkin, se pitää itse hoksata. Siihen aikaan pelit olivat kuitenkin sellaisia, nykyäänhän pelit ovat paljon monimutkaisempia ja sen takia pelaajia pitää hieman avustaa ohjainten kanssa. Ja kuitenkin, Grim Fandango tuli alunperin PC:lle eli todennäköisesti Mannya vain ohjataan paikasta toiseen ja hiirellä klikkailtiin asioita. Kuten sanoin, pelit olivat siihen aikaan sellaisia.

Nykyajan peleissä on muutamia pulmia ratkottavaksi, mutta - taas kerran - peleissä siihen aikaan pulmia oli enemmän ja se vaati tietynlaista ajattelutapaa. Grim Fandango ei ole poikkeus ja pakko myöntää, peli oli aivan jäätävän vaikea. Luulin oikeasti olevani hyvä pulmien ratkomisessa, mutta peli todisti minun olevan väärässä. Sen takia jouduin pelaamaan peliä niin, että vieressäni oli tabletti, josta lunttasin, mitä pitää seuraavaksi tehdä. Näin pelejä ei tulisi pelata omasta mielestäni, mutta tässä tapauksessa oli aivan pakko, koska en keksinyt ratkaisua pulmiin.
Annetaanpa esimerkki: pelin alussa Manny haluaa varastaa kollegansa asiakkaan, koska Manny on saanut vain huonoja asiakkaita. Talon eräässä huoneessa on putkia, joista tulee tiedot asiakkaista ja Mannyn pitää päästä sisälle. Ovi on kuitenkin lukossa eikä avainta löydy. Niinpä pitää mennä ulos hakemaan ilmapallomyyjältä kaksi tyhjää ilmapalloa, täyttää ne pakkausmönjällä, mennä Mannyn toimistoon ja tipauttaa molemmat pallot putkia pitkin, jotta koko putkisysteemi menee rikki. Sitten mennään takaisin huoneeseen, johon on tullut huoltomies, painaa ovesta pientä nappia, ettei se mene lukkoon, odottaa että huoltomies lähtee ja sitten päästään katsomaan, mikä putki johtaa Mannyn kollegan huoneeseen. Eikä siinä vielä kaikki! Mannyn toimistossa on korttipakka, joka pitää hakea ja sitten rei'ittää yksi kortti sihteerin luona ja sitten mennä takaisin huoneeseen, käyttää rei'itettyä korttia ja napata yksi putkessa olevista lähetteistä ja ta-daa, olet saanut asiakkaan tiedot ja sitten voit lähteä asiakkaan luo.

Pakkausmönjää saa noista putkista

Kaikki tuo pitäisi itse hoksata ilman mitään apua. Pelissä nimittäin annetaan pelaajalle lopputulos, mikä halutaan toteuttaa, mutta sitten itse pitää keksiä, mitä kaikkea siinä välissä tapahtuu. Se on kuin antaisi valmiin kuvan kakusta ja pitäisi itse keksiä, mitä kaikkea kakkuun tulee, jotta lopputulos olisi sama. Välillä ratkaisut pulmiin olivat niin ympäripyöreitä tai täysin kaukaa haettuja, ettei niitä voinut keksiä ilman nettiä. Mietin välillä mieheni kanssa, että miten ihmeessä kukaan on päässyt peliä läpi vuonna 1998 ilman internettiä. Mutta tosiaan, pelit olivat silloin sellaisia, joten pelaajille silloin oli kehittynyt tietynlainen tapa ajatella asioita. Koska itse olin kolmevuotias pelin ilmestyttyä, en ole omaksunut kyseistä ajattelutapaa, koska lapsena pelaamani pelit olivat hyvin erilaisia Grim Fandangoon verrattuna.

En kuitenkaan sano, että Grim Fandango olisi huono peli. Se on vain erittäin haasteellinen. Pidin pelin aiheesta, huumori oli oikeasti hauskaa, musiikki oli aivan viimeisen päälle ja no, remasteroitu versio näytti hyvältä. Ääninäyttelijät oli erittäin hyvin valittu, tosin he eivät kaikki taineet olla latinoja, koska jotkut espanjankieliset lauseet eivät kuulostaneet niin autenttisilta. Tai esimerkiksi nimi Hector pitäisi espanjalaisittain lausua Ector, niin että h on hiljainen. Mutta ne ovat pikkuvikoja, eikä kaikki välttämättä huomaa niitä.
Suosittelen silti peliä lämpimästi, ihan vain siksi, että muutkin näkevät, millaisia pelit ovat joskus olleet. Välillä nimittäin tuntuu, ettei nykypäivänä arvosteta menneisyyden pelejä läheskään niin paljon kuin pitäsi. Olen erittäin iloinen, että sain kokea Grim Fandangon, koska todennäköisesti en olisi koskaan päässyt kokemaan sitä. Nykyaika on välillä ihan siistiä, kun vanhoja pelejä remasteroidaan. Paitsi Crash Bandicootin remasteroitu versio aiheutti varmaan kolme eri syöpää.

Kauhistelussa: Mörköpeli (PC)

Me 90-luvulla syntyneet jaamme paljon asioita, kuten sairaan nopeet ja värikkäät kengännauhat, Wonder Sand-taikahiekan, Harry Potter-karkit ja parhaimmat animaatiosarjat. Kuitenkin, on yksi asia, mikä suurinta osaa meitä myös yhdistää ja se on pelko Muumien Mörköä kohtaan. Itse näin kyseisestä hahmosta painajaisia vuosia ja saatan vieläkin nähdä. Tätä hahmoa olen pelännyt elämäni aikana kaikista eniten, ehkä siksi koska hahmon muoto voi oikeastaan olla missä vain tai mitä vain. Emme oikeastaan tiedä mikä tai kuka Mörkö on ja miksi hän on sellainen mikä on. Tässä on oikeastaan sama mikä Slendermanin kanssa on: tuntemattoman pelko.

Mutta kuitenkin, mieheni sai Youtube-käyttäjä Franssin kautta tietää, että pieni indieyhtiö on tehnyt Möröstä pelin. Tietysti ensimmäisenä katsoimme kun muut pelasivat ja nauroimme heille, mutta siinä kohtaa kun itse istui pelaamaan, nauru oli kaukana.
Heti ensimmäinen ajatus, joka tuli mieleeni oli: "Miten joku on voinut tehdä tälläisen pelin!?" mutta toisaalta, miksi ei. Varmasti moni muukin on miettinyt, että miksi Möröstä ei ole aikaisemmin tehty omaa peliä. Mörköpeli on vielä ilmainen ja sen voi ladata täältä
PÄIVITYS: Mörköpeliä ei ole enää saatavilla tekijänoikeuksien takia, uutta versiota tehdään parhaillaan.
PÄIVITYS: Uusi Mörköpelin versio on ladattavissa

Pelissä on hyvin simppeli juoni: pelaat Nipsulla, joka yrittää etsiä Kuningasrubiinia talvisessa metsässä. Jotta tehtävä ei olisi liian helppo, samaisessa metsässä on myös Mörkö, joka jahtaa Nipsua ja joka haluaa pitää rubiinin itsellään.
Nipsulla on käytössään taskulamppu, jossa on rajattu määrä virtaa ja myös tussari, joka on piilotettuna metsään. Tussarilla voi luonnollisesti ampua Mörköä, mutta silloin Möröstä tulee vihaisempi ja hieman nopeampi. Muutamalla osumalla Mörön saa hetkellisesti pois pelistä, mutta hän palaa kuitenkin jahtaamaan Nipsua.
Nipsulla on myös käytössään merkkivaloja, joilla voi merkata tärkeitä paikkoja ja valoraketti, jolla voi valaista koko tilan. Valorakettia voi käyttää vain tietyin väliajoin.

Tehtävänä on siis löytää Kuningasrubiini metsästä, mutta kun rubiinin on löytänyt, pitää palata samaan pisteeseen, josta lähti. Sen takia kannattaa merkata se piste merkkivalolla, koska sen näkee sitten kauempaa.
Peli on suhteellisen vaikea, olen vain kaksi kertaa onnistunut saamaan rubiinin - ja myös tietysti Nipsun - ehjänä lähtöpisteeseen. Olen monta kertaa saanut rubiinin käsiini, mutta sitten Mörkö on saanut minut kiinni. Se miksi peli on suhteellisen vaikea, on siksi, koska Nipsun lähtöpiste ja rubiinin sijainti on aina arvottu eli lähtöpiste ja rubiini on aina jokaisella pelikerralla eri paikassa. Niinä kertoina kun olen saanut rubiinin, olen päässyt lähtemään suhteellisen läheltä rubiinia ja olen sattumalta myös lähtenyt kävelemään suoraan sitä kohti. Pelin voittaminen on myös tavallaan tuuripeliä, mutta oikealla taktiikalla voittaa.

Peli pelataan ensimmäisessä persoonassa

Jokainen kerta kun voittaa tai häviää, saat nähdä kartalta, mistä kohtaa lähdit ja missä rubiini sijaitsee. Näet myös mitä reittiä olet mennyt, mistä kohtaa löysit tussarin ja milloin Mörkö sai napattua. Kartan opettelu helpottaa rubiinin etsimistä, koska jos tiedät, mistä olet mennyt, se auttaa haravoimaan aluetta. Pelissä on esimerkiksi kaksi kivikasaa eri puolilla karttaa ja yksi iso kuusi keskellä karttaa.

Möröstä vielä pari juttua. Taustalla soi Muumeista tuttua musiikkia, mutta kun Mörkö on tietyn etäisyyden päässä sinusta, alkaa soimaan THE Mörkö musiikki. Se, joka soi aina kun Mörkö näkyy Muumeissa, siitä ei voi erehtyä, milloin Mörkö on lähellä. Sitten kun hän on todella lähellä, alkaa ruutuun tulla huurretta, kuulua jään rätinää ja Nipsun kulku hitautuu. Kun Mörkö on tietyn etäisyyden päästä, Nipsu pysähtyy, kääntyy katsomaan Mörköä päin ja peli loppuu. Itse kiinnijääminen ei ole pelottavaa vaan kaikki se, mikä tapahtuu pelin aloittamisen ja lopettamisen välillä.

Tämä on taas niitä pelejä, joita en vain yksinkertaisesti voi pelata yksin, siksi pelaan sitä aina mieheni kanssa. Ensimmäisen kerran pelasimme sitä ennen nukkumaanmenoa ja yöstä tuli hyvin rauhaton, koska meitä molempia vain pelotti niin paljon, ettemme voineet nukkua. Me molemmat ajattelimme, että hei, näin ne lapsuuden traumat lähtee pois, mutta ei, ne tulivat kahta kauheampana takaisin.
Mieheni ei toistaiseksi ole vielä saanut rubiinia, mutta hän on monta kertaa ollut lähellä. Taktiikkamme ovat hyvin erilaiset, mutta hän osaa livahtaa Mörön kynsistä. Ikävä kyllä usein käy niin, että mieheni joutuu umpikujaan, jossa Mörkö saa hänet kiinni. Myös mieheni puolustukseksi voin sanoa, että hän ei ole hirveästi pelannut nimenomaan tietokoneella, joten se on ihan ymmärrettävää ettei se ole tuttua. En itsekään ole mikään pro, mutta olen joitakin pelejä joskus pelannut tietokoneella.

Pidän Mörköpelissä siitä, että siinä on hyvin simppeli tehtävä. Ehkä hieman näppäimiä pitää opetella, mutta sekään ei ole niin vaikeaa. Mielestäni parhaimmissa kauhupeleissä on hyvin yksinkertainen, mutta toimiva juoni. Mörköpeli on sinänsä myös aika koukuttava peli, koska usein kävi niin, että pelin loputtua halusi vain aloittaa uudestaan uuden taktiikan kanssa. Mielestäni tämä pieni indieyhtiö on tehnyt hyvää työtä ja vielä niin pienellä porukalla. Tämä mielestäni kertoo siitä, kuinka osaavalla porukalla ja hyvällä idealla saa paljon aikaan. Odotan innolla, että uusi versio pelistä tulee ulos.

Yukicon 5.0: Nyt on paljon sanottavaa

En olekaan vähään aikaan kirjoittanut cosplayasiaa, joten nyt tulee ja paljon. 

Noh, Yukicon järjestettiin 17-18.2.2018 Helsingin Messukeskuksen Kokoustamossa eli se on oma pikku lisärakennuksensa Messukeskuksen vieressä. 
Yleensä conien jälkeen jää hyvä fiilis, mutta nyt en oikein ole varma mitä mieltä olen. 

Aloitetaan kronologisessa järjestyksessä eli perjantaista 16.päivä. Coni ei ollut silloin edes auki, mutta siinä iltapäivällä sai mennä jo vaihtamaan lippuja rannekkeiksi, tuoda kirpputoritavarat myyntisaliin ja ohjelmanpitäjät saivat vip-rannekkeensa. Menin jo perjantaina Kokoustamolle, koska ensimmäistä kertaa vein tavaroitani kirpputorille. Vein ne jo perjantaina, koska en halunnut raahata tavaroita mukanani asussani. Olin yksi niistä, joilla oli ehkä vähiten tavaraa, koska muilla oli kunnon matkalaukut ja Ikean kassit mukana. Mielestäni oli hyvä, että tämä mahdollisuus oli järjestetty, helpotti stressiä ja asioiden järjestelyä.

Lauantaina menimme klo 12:n aikaan Kokoustamolle puvuissamme. Itse olin tehnyt Spinellin asun uusiksi ja olin kyllä tyytyväinen siihen, koska kerrankin se näytti ja tuntui hyvältä (käytin sitä Desuconissa 2016, olen kirjoittanut siitä myös tänne blogiin). Mieheni oli kuitenkin Berserk-sarjasta Guts. Hän käytti asua ensimmäisen kerran Desuconissa 2017 (josta en muuten by the way kirjoittanut tänne blogiin mitään,hups) 

Siinä on Guts

Kun kuvaa katsoo, huomaa että hänellä on aivan suunnattoman iso miekka ja painavat panssarit. Ja sitten miettii että koko tuon rötiskän kanssa pitäisi mennä coniin, jossa on ahtaita paikkoja ja paljon ihmisiä. Patrik oli mielestäni tehnyt fiksusti, ettei tehnyt miekasta liian isoa, että se mahtuisi coniin. Hän oli myös joitakin asioita jättänyt asusta pois, mikä oli taas conin kannalta fiksua. 
Mutta tällä kertaa jotkut 16-vuotiaat pojat tulivat naureskelemaan, että eikös tuon miekan pitäisi olla isompi. Ja oikeastaan tämä tapahtui kaksi kertaa. En vaan oikein ymmärrä, että mikä juttu tämä nyt on, että tullaan päin naamaa naureskelemaan että heh heh, asusi on epäonnistunut. Siinä kohtaa kun naureskelijat tulivat Patrik ja myös minä menimme ihan lukkoon. Tätä ei ole ennen tapahtunut. Mietin vaan, että mikä idea siinä on tulla sanomaan asiasta.

Monesti omat asuni ovat olleet suhteellisen epäonnistuneita, mutta vaikka ne ovat olleet kuinka hirveitä, kukaan ei ole tullut sanomaan mitään. Ehkä siksi koska kuitenkin tavalla tai toisella olin nähnyt vaivaa asuni suhteen ja ihmiset kunnioittivat sitä. Patrik oli myös nähnyt vaivaa asunsa eteen ja myös miekan eteen ja en todellakaan ymmärrä millä oikeudella naureskelijat voivat tulla sanomaan niin, etenkin kun he eivät itse olleet pukeutuneet mitenkään. Kritisointi on aina tervetullutta, mutta tuollainen naureskelu ei ollut sitä.

Toinen asia, mikä alkoi toden teolla ärsyttää oli se, että tapahtuma ei ollut milläänlailla ikärajattu. En sano, että nuoremmilta conittajilta pitäisi viedä conit pois, mutta alkaa pikkuhiljaa siltä tuntumaan. Jos esimerkiksi vertaan Desuconeja ja Yukiconia, pidän huomattavasti paljon enemmän Desuconista. Yukiconissa on itseasiassa paljon enemmän lapsia kuin oman ikäistä porukkaa ja sen huomaa hyvin ikävällä tavalla. 
Jotenkin Yukiconissa tuli sellainen fiilis, ettei muita ihmisiä ajatella ollenkaan. Roskakori oli kirjaimellisesti metrin päässä ja silti roskia löytyi lattialta. Myös tyttöjen vessa oli aivan järkyttävässä kunnossa: vessapaperirullia oli heitetty käytävälle, papereita ja muita roskia oli lattialla. Pelihuoneeseen mentyämme kaikki pisteet olivat täynnä ja ajattelimme kiltisti odottaa vuoroamme. Emme kuitenkaan päässeet pelaamaan kunnolla, koska samat ihmiset olivat varanneet pelit itselleen. Mielestäni on kohteliasta, että pelaa yhden kentän tai matsin ja antaa muiden pelata. Sellainen ei ole reilua muita kohtaan, että pelejä varataan itselleen. Tai jos ei ole selkeitä kenttiä, niin ajaksi voisi laittaa 15 minuuttia tai jotain vastaavaa.
Myös taidekujalla, kirpputorikujalla ja myyntipöytäsalissa oli hyvin vaikea kulkea, koska ihmiset eivät oikeasti vain siirtyneet. Hyvin usein pienet ryhmät tekivät tukkeumia käytävillä ja muissa paikoissa. Hyvin usein myös pienemmät ihmiset juoksivat käytävillä. En haluaisi nipottaa tästä asiasta, mutta jos minulla olisi ollut hyvin yksityiskohtainen asu ja joku olisi juossut sitä päin ja rikkonut sen, olisin ollut äärettömän vihainen ja surullinen samaan aikaan.
Myöhemmin Twitteristä luin, että erään ihmisen takki ja laukku varastettiin. Siis mitä ihmettä!? Näin ei pitäisi koskaan käydä coneissa. Luin myös, että itseasiassa monet ihmiset olivat aikalailla samoilla linjoilla kanssani roskaamisesta.'

Silloin perjantaina, kun vein kirpputoritavaroitani myytäväksi, näin kirjaimellisesti omin silmin kuinka ihmiset vapaaehtoisesti tekivät ja suunnittelivat conia, laittoivat kaikkensa peliin, jotta muilla conikävijöillä olisi mukava ja kiva coni. Mielestäni tämä on todella epäkunnioittavaa, että conikävijät eivät kunnioita järjestyssääntöjä ja laittavat vain enemmän työtä järjestäjille. Olen kyllä todella pettynyt tähän coniin ja vika ei missään nimessä ollut Yukiconin järjestäjien, vaan conissa kävijöiden. 
 

 

Arvostelussa: Just Dance 2017 ja Playstation kamera

 

Olen aina salaisesti pitänyt tanssimisesta, ala-asteella osallistuin aina luokkamme tanssiesityksiin, yläasteella taas oli ysien tanssit ja lukiossa halusin vanhojen tansseihin ihan vain sen tanssimisen takia. Koska en ole hyvin moneen vuoteen opiskellut, eikä ole oikeastaan ollut hirveästi muutenkaan ollut tilaisuutta harrastaa tanssimista, jotain piti asialle tehdä. Niinpä sain idean, että ostetaanpa tanssipeli.

Aikaisemmin olen oikeastaan pelannut tanssimattopelejä eli niitä, joissa pitää jaloilla painaa oikeaa suuntanäppäintä oikealla hetkellä. Just Dance-pelit toimivat niin, että television ruudun oikeassa alakulmassa näkyy pienellä seuraava tanssiliike, jonka suoritat oikealla hetkellä ja mahdollisimman samassa rytmissä ruudulla olevan tanssijan kanssa. Eli tämä on sitä "oikeampaa" tanssimista.

Mutta, jotta peli pystyisi tarkkailemaan omia liikkeitäsi, pitää olla joko Playstation kamera, Playstation Move-ohjaimet tai voit ainakin uusimmassa Just Dance-pelissä käyttää omaa kännykkää liikkeiden tunnistamiseen. Itse valitsin Playstation kameran, koska ajattelin jossain vaiheessa tehdä omia pelivideoita, niin sen kanssa pystyisin tallentamaan reaaliajassa myös omaa naamaani.

Tämän näköinen härpäke on televisioni edessä

Kameran asentaminen oli helppoa ja aika nopeaa: kiinnität kameraan jalustan, kiinnitä piuha Playstationiin, käynnistä konsoli ja ala tanssia. Myös hieno ominaisuus kamerassa on se, että se oikeasti tunnistaa kasvoja ja esimerkiksi nykyään kun käynnistän konsolin, se tunnistaa kasvoni ja pääsen sisään tuossa tuokiossa. Jos haluaa, että kamera tunnistaa vieläkin tarkemmin, voi ottaa kuvia kameran kanssa eri kuvakulmista, mutta se on täysin vapaaehtoista.

Mutta itse peliin: koko peli on suomeksi, tai millä kielellä onkaan valinnut konsolinsa kielen, ja se on hyvin yksinkertaisesti tehty, että myös ensikertalainen löytää helposti kaiken tarvittavan. Pelitiloja on monenlaisia ja niistä riittää kyllä puuhaa moneksikin tunniksi. Itse olen lähinnä pelannut kilpailua yksin. Pelaajia siis voi olla neljä, mutta maksimissaan niitä voi olla jopa kuusi, jos kaksi siis käyttää kännykkää liikkeiden tunnistukseen. En ole siis kokeillut peliä ollenkaan toisen pelaajan kanssa (poikaystäväni oli vahvasti sitä mieltä, että osaisi raiskata minkä tahansa kappaleen ja siksi ei toistaiseksi ole suostunut tanssimaan kanssani).
Olen myös käyttänyt Sweat + playlist-pelitilaa, jossa siis voi käyttää valmista soittolistaa tai tehdä itse oman soittolistan ja tanssia ne putkeen. Nimensä mukaan, tarkoituksena on siis kuluttaa kaloreita. Olen tehnyt kymmenen biisin soittolistan, joka kestää sen hieman päälle puoli tuntia ja se kuluttaa 214 kaloria. Ehkä olen ensi kesänä kesäkunnossa.

Alakulmassa näkyy suoritettava tanssiliike

Kamera tunnistaa liikkeet kyllä hyvin, mutta koska asuntoni on pienehkö, minun ja kameran välillä ei ole tarpeeksi tilaa, joten olen joutunut rajaamaan kameran niin, ettei jalkojani kokonaan näy. Olen yrittänyt kikkailla kameran kanssa, mutta en saa itseäni kokonaan ruudulle .Etenkin joissakin tanssiliikkeissä pitää mennä kameraa kohti, niin suurimmaksi osaksi niissä liikkeissä kuvataan vain reisiäni. Myös ne liikkeet, joissa pitää jaloilla tehdä jotain hyvin tarkkaa, eivät näy kameralle, koska niitä ei yksinkertaisesti vain näy.
En tiedä mistä se johtuu, mutta välillä kamera ei tunnista minua. Kuulostaa kauhealta, mutta siis kun aloittaa kappaleen, pitää mennä seisomaan tiettyyn kohtaan, jotta kamera tunnistaa pelaajan. Jos kamera tunnistaa pelaajan, hänen kasvonsa ja käyttäjänimensä tulee näkyviin pelaajan siluetin alapuolelle. Välillä myös kesken kappaleen kamera ei tunnista minua tai välillä se ei tunnista minua ja luulee, että kaksi eri pelaajaa on tanssimassa. Ehkä se johtuu valaistuksesta? Tai minun pitäisi kameralla ottaa eri kuvakulmia kasvoistani? En tiedä, mutta se kyllä vie mehut tanssimisesta, kun ei tiedä tekeekö liikkeen oikein.

Tässä on yksi lempikappaleistani, Cheap Thrills, esittäjänä Sia ja Sean Paul

Ostaessani pelin sain Just Dance Unlimited-toiminnon kaupan päälle 90:ksi päiväksi ilmaiseksi, mikä tarkoittaa sitä, että voin tanssia aikasempien Just Dance-pelien kappaleita. Sitten kun 90 päivää on mennyt aktivoimisesta, täytyy maksaa, jotta pääsee tanssimaan aikasempien pelien kappaleita. Mielestäni tämä on vähän tyhmää, että pitäisi maksaa lisätanssimisesta, mutta tietysti se on vain rahastuskeino pelaajilta.
Kappaleista pitää sanoa sen verran, että ainakin Just Dance 2017:ssa on hyvin laaja genrevalikoima. On rokkia, kasarimusiikkia, nykyajan klubimusiikkia ja myös paljon ennen syntymääni kuultua musiikkia. Kappalevalikoimassa on siis paljon kappaleita, joista en ole koskaan kuulutkaan. Tietysti aloitin tanssimaan niitä, joita tiesin alunperin, mutta mitä enemmän kokemusta ja taitoa on karttunut, on uskaltanut enemmän tanssia myös niitä kappaleita, joita ei ole ennen kuullutkaan.
Hauska lisä pelissä on se, että kappaleen sanat näkyvät vasemmassa laidassa ja voit oikeasti laulaa mukana, koska kamerassa on sisäänrakennettu mikrofoni, joka tunnistaa äänen. Laulamisesta saa myös lisäpisteitä. 

Mutta kokonaisuudessaan Just Dance 2017 on hauska peli. Uskoisin, että jos keräisi porukan kasaan, olisi todella hauskaa tanssia yhdessä. Koska minulla ei ole niin paljon kavereita, tämä ei ole mahdollista (suurin osa heistä ei edes tanssi millään tasolla). Pian on kuitenkin Just Dance 2018 tulossa, joten odotan innolla sitä ja niitä kappaleita, joita sen mukana tulee. 

Peliaiheinen tatuointi

Kun hankin ensimmäisen tatuointini, aloin heti suunnittelemaan muita tatuointejani. Se on kuulemma hyvin yleistä, että yhden tatuoinnin jälkeen haluaa lisää. Mutta omassa tapauksessani, halusin peliaiheisen tatuoinnin, koska rakastan pelaamista ja se kertoisi minusta itsestäni hyvin paljon.
Sopivan kuvan löytäminen ei ollut helppoa, koska aiheita oli paljon. Mietin yhdessä vaiheessa Playstation-näppäinten tatuoimista, mutta se idea meni yhtä nopeasti kuin tulikin (ja muutenkin eräs kaverini varasti idean minulta...). Toisella kertaa mietin Far Cry 3:n tatauta, mutta se olisi ollut liian yksityiskohtainen ja sen olisi pitänyt tulla vasempaan käteen ja ehdin jo hankkia erään toisen tatuoinnin samaiseen käteen. Joten tehtävästä ei todellakaan tullut helppo. 

Tatuointeja suunnitellessa saattaa helposti niin sanotusti ylimiettiä eli miettiä liikaa, vaikka vastaus olisikin ihan nenän edessä. Itseasiassa juuri tämä kävi myös tämän vasemman käden tatuoinnin kanssa: mietin liikaa ja sen takia kyseisen tatuoinnin ottaminen vain venyi. 
Mutta, kun olin melkeinpä luopunut toivosta, vastaus saapui kirkkaana edessäni. Olin ostanut itselleni viime vuoden Black Fridaysta Elder Scrolls V: Skyrimin (lyhyesti siis vain Skyrim) ja aloitin vuoden vaihteessa pelaamaan. Olin iltavuorossa ja aloittelin pelaamistani, kunnes yhtäkkiä kiinnitin huomiota pelin aloitusruudulla näkyvään (sekä myös kannessa olevaan) lohikäärmeeseen. Silloin ymmärsin, että tässä se on. 

En kuitenkaan kehdannut kertoa monelle ideastani, koska mielestäni se oli vähän tyhmä. Mutta sitten tulin ajatelleeksi, että siskoni kädessä lukee "Äiti" ja veljelläni on jalassa meditoiva dodo, joten ei tämä voi olla niin paha. Ajattelin myös, että tämä tatuointi kertoisi minusta ja intohimostani enemmän kuin mikään muu ja sitä paitsi, voin tehdä ihollani mitä haluan. 
Niinpä menimme poikaystäväni kanssa varaamaan ajan 26.5 klo 15 Hyvinkään Tattoo House Inksomniaan. Olen ennenkin käynyt siellä ja voin ehdottomasti kyllä suositella kyseistä paikkaa, upeaa jälkeä! 

Poikaystävälläni oli lomaa, joten hän pystyi viemään minut studiolle ja olemaan siellä koko tatuoimisen ajan. Se oli häneltä hyvin kiltisti tehty, koska en olisi muuten tiennyt miten päästä Hyvinkäälle Martinlaaksosta. 
Tatuoinnin tekemiseen meni hieman yli tunti ja oikeastaan nukuin sen ajan, olinhan sentään herännyt viideltä aamulla. Mutta nähtyäni lopputuloksen, jouduin oikeasti vetämään henkeä: siitä tuli paljon hienompi kuin kuvittelin. Tiesin, ettei siitä voisi tehdä prikulleen samanlaista kuin kuvassa, koska siinä on niin paljon yksityiskohtia, mutta olen hyvin tyytyväinen tatuoijan visioon ja työhön. Hän vielä sanoi, että joutui hieman netistä katsomaan, miten muut tatuoijat ovat tehneet kyseisen kuvan, mutta kuitenkin hän teki siitä sellaisen, ettei varmasti kenelläkään ole samanlaista. Olin aika imarreltu.

Ja kuten arvelinkin, jotkut eivät oikein ymmärtäneet tatuointiani, kuten äitini, siskoni ja eräs kaverini. Mutta silti, todella moni kehui ja sanoi tatuoinnin kuvastan minua hyvin. Jopa muutamat työkaverini kehuivat tatuointiani! Siinä kohtaa viimeistään aloin uskomaan, että ei tämä niin tyhmä idea ollut. 
Tässä kohtaa on hyvä sanoa,etenkin kun tämä tatuointi on melkeinpä parantunut, että olen hyvin iloinen, että uskalsin ottaa tämän tatuoinnin. Mietin aina hirveästi mitä muut sanoo, mutta tällä kertaa en juuri siksi kertonut kenellekään mitään, koska tiesin, että joku vastustaisi ajatusta. Olen iloinen siitä, että kerrankin kuuntelin sydämeni ääntä ja seurasin sitä. 

Loppuun vielä, että koska olen pelannut tässä puolen vuoden ajan pelkästään Skyrimia, niin ei varmaan ole mikään ihme, etten ole kerennyt aloittamaan mitään uusia pelejä. Pahoittelut! En ajatellut että Skyrim veisi koko käden kun annoin vain pikkurillin (famous last words).