Arvostelussa: Kingdom Hearts: Re: Chain of memories

 
Re:Chain of memories alkaa siitä, mihin ensimmäinen Kingdom Hearts jäi: Sora, Hessu ja Aku yrittävät löytää kuningas Mikin ja Soran ystävän Rikun. Kolmikko kuitenkin löytää kummallisen linnan ja mies mustassa kaavussa kertoo linnan olevan Castle Oblivion. Kaapumies myös kertoo, että linnassa taistellaan korteilla ja että löytääkseen jotain arvokasta, on menetettävä jotain.

Sora kumppaneineen suuntaavat ensimmäiseksi Traverse Towniin, jossa asukkaat ovat unohtaneet Soran, mutta silti tietävät hänen nimensä. Sora on hämillään, koska hän ei ole unohtanut kaupungin asukkaita.
Soran siirtyessä muihin maailmoihin, hän alkaa menettää muistojaan. Hän ei esimerkiksi muista Jack Skellingtonia eikä hän muista Soraa.
Kaiken takana on Organisaatio XIII, uusi vihollisjoukko. Sydämettömien lisäksi Organisaation väkeä vedetään turpaan. Maailmoissa on kuitenkin samat tutut naamat ja samat tutut viholliset.

Pelissä pelataan myös Rikulla, mutta vasta sitten kun on läpäissyt Soran tarinan. Tai ainakin luulen niin, koska en ole päässyt vielä pelaamaan Rikulla ja siihen minulla on erittäin hyvä syy.

Tässä on esimerkki tyypillisestä kortista

Pelissä tosiaan pelataan korteilla. Jos sinulla on vahvempi kortti kuin vihollisella, pystyt lyömään häntä. Jos sinulla ei ole vahvempaa, korttisi menee rikki. Kortteja on tietty määrä ja niiden loppuessa, täytyy ladata ne takaisin, mutta se tulee kestämään aina seuraavalla latauskerralla pidempään. Taisteluissa olet yksin, mutta välillä ystäväkortit ilmestyvätt maahan ja kyseistä korttia käyttämällä ystävä tulee apuun.

Kaapumies osaa tiivistää asian hyvin.

Nyt on pakko kertoa teille hyvät lukijat minkälainen paskaläjä tämä peli on. Ensimmäinen asia, mikä Kingdom Hearts- pelisarjasta tulee mieleen, on se, että vihollisia vedetään turpaan niin kovaa kuin voi. X-näppäin suorastaan syttyy tuleen, kun sitä näpyttää niin paljon. Mutta Re:Chain of memoriesissa tämä ilo on viety. Nyt pitää tarkkailla, miten käyttää lyöntinsä. Jos vahingossa lyö huti, niin siitä lyönnistä lähtee kortti pois.

En ole oikeastaan koskaan arvostanut Akun ja Hessun apua, mutta tätä peliä pelatessa olen suorastaan kaivannut heitä. On jotenkin tyhmää pelata ilman heitä. Tai no, kyllä heidän kanssa voi tapella, kunhan on oikea kortti.

En ole päässyt ensimmäistä virallista maailmaa läpi, koska olen jumissa. Yleensä nämä jumiutumiset kestävät päivän tai kaksi, mutta tämä on kestänyt jo liian kauan. Valitsin maailmakseni Monstron ja luultavasti (toivottavasti) viimeinen tehtäväni siellä on saada Monstro yskäisemään sankarimme ulos. Tehtävänä on siis tapella Sydämettömiä vastaan tarpeeksi hyvin, jotta yläkulmassa oleva mittari täyttyy. Olen Hessun avulla saanut mittarin aika korkealle, mutta ilo hyytyy siinä vaiheessa kun pitäisi taas jatkaa yksin. Kortit loppuvat, pitää ladata, mittari tyhjenee sillä välin eikä ystäväkortteja enää tipu.

Tässä on Pluto-kortti, mikä on aivan helvetin huono. Tällä ei tee mitään. Välttäkää tätä.

Vieläkin kurjempaa tässä tilanteessa on se, että haluaisin todella tietää, mitä pelissä tapahtuu. En kuitenkaan ole päässyt yhtään pidemmälle ja kortit vie pelaamisintoni. Olen vakavasti harkinnut sitä, että etsin Youtubesta jonkun, joka on pelannut pelin läpi. Katson vain ne videot ja tiedän mitä on tapahtunut.
Mutta en millään haluaisi jättää peliä kesken. Kyse on ylpeydestäni. Yritän vielä vetää niitä saatanan Sydämettömiä turpaan, jotta Monstro sylkäisisi minut ulos sieltä helvetistä. En ole koskaan tykännyt Monstrosta. Enkä oikeastaan Plutostakaan.