Arvostelussa: The Evil Within (PS4)

 

Heti alkuun pahoittelut blogin hiljaisuudesta, mutta tämä peli vei hyvin paljon aikaa läpäistä. Yhteensa siihen meni pyöristettynä 20 tuntia. Kuitenkin, vaikka se olikin ihan peruspelin pituinen, aikaa meni siksi, koska en voinut pelata sitä yksin. Poikaystäväni halusi katsoa kun pelaan ja pysyä kärryillä juonesta, mutta myös en uskaltanut pelata sitä yksin, joten pelasimme aina kun oli mahdollista.

The Evil Within alkaa hätäsoitolla ja Sebastian Castellanos menee Beaconin mielisairaalaan tutkimaan murhatapausta, onhan hän sentään etsivä. Paikan päällä Sebastian ja hänen kaksi kollegaansa huomaavat, että kaikki ihmiset ovat tapettu, eikä ketään voinut kuullustella. He päättävät katsoa valvontakameroista, olisiko murhaaja saatu kiinni itse teosta. Nauhalta näkyy mystinen hahmo, joka tappaa kaikki ja yhtäkkiä ilmestyy Sebastianin taakse ja ruutu menee pimeäksi. Sebastian herää vieraasta paikasta ja yrittää löytää tien ulos sekä löytää kollegansa. Kuitenkaan tie vapauteen ei ole helppo, koska nauhalta näkynyt mystinen hahmo eli Ruvik luo ansoja ja hirviöitä Sebastianin tielle.

Mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän mietityttää, kuka oikeastaan on pelin päähenkilö. Onko se Sebastian, jolla pelataan vai Ruvik, jonka menneisyyttä ja motiiveja pohjustetaan enemmän? Sebastianin menneisyyttä pohjustetaan löydettävillä artikkeleilla, joissa on joko päiväkirjamerkintöjä tai uutisleikkeitä, mutta oikeastaan mitään muuta emme saa hänestä tietää. Sebastianin kollegoita, Josephia ja Kidmania, ei oikeastaan pohjusteta, mutta he eivät ole niin suuressa roolissa muutenkaan. The Evil Withinistä on tehty kolme lisäosaa, jotka nimenomaan kertovat Kidmanin näkökulmasta tarinan, mutta ennen niiden pelaamista, hänestä ei osata sanoa mitään. Voisi melkeinpä siis päätellä, että Ruvik on tarinan päähenkilö, mutta hänen tarinansa kerrotaan muiden näkökulmasta. 

Kun aloittaa pelin, voi valita vaikeusasteikon casual (helppo/perus) tai survivor (vaikea). Valitsin aluksi survivor-vaikeusasteen, mutta en päässyt edes ensimmäisen hirviön ohi, joten vaihdoin helpompaan. Kaverini taas läpäisi pelin survivorilla ja sanoi, että luoteja on hyvin rajatusti, eikä niitä melkeinpä tahtonut löytyä mistään. Sen sijaan itse löysin koko ajan luoteja, jopa niin paljon etten saanut kaikkia otettua mukaan. 
Peli ei ollut hirveän vaikea, jotkut kohdat olivat vain sellaisia, missä piti miettiä taktiikkaa. Tietysti vihollisia pystyi tappamaan hiljaisesti ja siten säästää luoteja, mutta joissakin kohdissa oli pakko räiskiä menemään. Joihinkin vihollisiin ei edes tepsi aseet, vaan pitää keksiä jotain muuta. Joissakin kohdissa taas kuoli hyvin herkästi, koska oli liian varomaton tai huolimaton. Suosittelen siis tarkkailemaan ennen kuin toimii. Hyvin usein nimittäin juoksin suoraan karhunrautaan tai pommiin, koska en vain huomannut niitä, ja loput viholliset tulivat hakkaamaan kuoliaaksi.

Pelin hirviöistä pitää sanoa sen verran, että jokainen hirviö on hyvin ainutlaatuinen. Peli on jaettu lukuihin ja jokaisessa luvussa on oma hirviönsä ja oma teemansa. Joitakin hirviöitä vastaan ei kannata edes taistella, mutta suurinta osaa pitää ampua suoraan naamariin. Joidenkin hirviöiden ohi voi hiipiä ja jättää taistelun sikseen, joitakin pitää vain juosta karkuun ja joitakin pitää tosiaan taistella vastaan. Vähän jokaiselle jotakin. Oma suosikkini on Boxhead (tunnetaan myös nimellä The Keeper), koska hän onnistui todenteolla säikäyttämään ja taistelu oli hyvin intensiivinen.

Sebu ja Boxhead

Koska The Evil Within on ensimmäinen kauhupeli, jonka olen läpäissyt, pitää kertoa pelin pelottavuudesta. Tietysti pelko on suhteellista, joten puhun nyt omasta näkökulmasta. Heti pelin ensimmäinen hirviö oli mielestäni kauhean pelottava, tai oikeastaan se tilanne oli, olisin nimittäin halunnut lopettaa pelaamisen melkeinpä jo siinä kohtaa. Tämä on myös yksi syy, miksi en pelannut peliä yksin: olisin jättänyt sen kesken liiallisen pelottavuuden takia. 
Kohdat joissa piti juosta karkuun, olivat kaikkein pahimpia, koska Sebu on niin läski juoksemaan. Kuitenkin kaikista pahimmat kohdat olivat ne, joissa ei näkynyt ketään ja oli aivan hiljaista. Silloin tiesi, että joku jostain tulee, mutta ei tiennyt milloin ja mistä. 
Mitä enemmän peliä pelasin, sitä enemmän aloin tulla immuuniksi kauhulle. Loppupeli ei tuntunut läheskään niin pelottavalta kuin alkuosio, vaikka jotkut hirviöt tulivat uudestaan pelottelemaan. En kuitenkaan olisi halunnut loppupeliäkään pelata yksin, oli hyvä että joku oli vieressä jakamassa hetken. 
Yhdessä kohtaa jopa itse Ruvik tuli pelottelemaan ja siinä kohtaa tuli kyllä jännäkakka housuun. Oikeasti. No ei oikeasti, mutta ainakin oli lähellä. Se oli jotain niin kamalaa, koska ei tiennyt milloin ja mistä hän päättää tulla. Toisista hirviöistä pystyi sentään jotenkin päättelemään, mutta Ruvikista ei. 

Ruvik

Ruvikista puheenollen, hänen ääninäyttelijänsä on Jackie Earle Haley, joka on tunnettu Watchmen-elokuvan Roscharchina. Aivan mieletön roolisuoritus häneltä! Olisin toivonut enemmän puhetta häneltä. Olisin voinut koko pelin vain kuunnella hänen ääntään. Joku voisi tehdä äänikirjan pelkästään hänen puheestaan. Jotenkin hänen äänensä sai ihoni aina kananlihalle, kai se on hyvä juttu. Juuri tälläisiä ääninäyttelijöitä pitäisi peleissä olla!

Yhteenvetona, suosittelen kyllä The Evil withiniä. Japanilaiset osaavat kyllä tehdä kauhupelejä, mutta tässä oli omanlainen syvyys. Jäin pohtimaan poikaystäväni kanssa pitkäksi aikaa pelin tapahtumia ja hahmoja vielä pelin päätyttyä. Jokaisella hirviöllä ja hahmolla on oma syvällisempi merkitys, joka on jokaisen pelaajan itse mietittävissä. Kaikkea ei pelissä selitetä, vaan sekin jätetään pelaajan tulkinnan varaan. 
Varmasti pelaan pelin uudestaan läpi, en ehkä kuitenkaan heti putkeen. Mielestäni on hyvän pelin merkki, että heti sen loputtua suunnittelee pelaavansa sen uudestaan läpi. Haluan nimittäin kuulla Ruvikin säväyttävän äänen vielä kerran...  

Peitin osan lopputaistelun vihollisesta, etten paljasta liikaa. Mutta tommonen lopputulos. En tiedä oonko paska vai paska kun kuolin 63 kertaa.

Cosplay: Desucon 2016

Selkeästi tähän blogiin on tullut myös oma cosplayosasto, mutta mielestäni se on hyvä asia, koska cosplay on myös osa pelaamista.

Desucon oli tosiaan 10-12.6.2016 ja tällä kertaa menin perjantaina ja lauantaina (sunnuntaina menin työkaverini poikaystävän kanssa kissanäyttelyyn, broes before hoes). Koska poikaystäväni Patrik oli perjantaina töissä, otin perjantain vapaapäiväksi ja menin pe-la väliseksi yöksi Lahden Cumulus hotelliin. Lauantaina menimme yhdessä Desuconiin.

Tämä oli toinen kertani missään conissa, joten nyt asia ei jännittänyt niin kauheasti. Tällä kertaa kuitenkin yövyin hotellissa ja sain tavata hieman enemmän conkävijöitä. Tein jo hotellin hississä tuttavuutta muiden "lajitoverien" kanssa. Varasin itselleni hieman paremman huoneen, koska olin vain yhden yön. Pidin huoneesta, mutta harmitti, ettei siellä ollut kylpyammetta. Kaikki muut mukavuudet, kuten vedenkeitin ja isompi sänky, kyllä löytyivät.

Perjantaiksi minun piti pukeutua itse suunnittelemaani asuun, jonka piti olla "jos itse olisin pelihahmo"-asu. Kuitenkin, suunnitelmilla on paha tapa muuttua ja laitoin japanilaisen koulupuvun, jonka löysin Cospicky-sivustolta. Ajattelin kuitenkin toteuttaa alkuperäisen suunnitelmani jossain toisessa conissa.
Ostamani koulupuvun yläosa on hieman löysä, muttei niin kauheasti, että se näyttäisi rumalta. Alaosa sen sijaan puristi hieman.

Perjantaina menin katsomaan AMV-kisoja (anime music video). Oikeastaan minun ei pitänyt mennä katsomaan niitä, koska se oli päällekkäin toisen ohjelman kanssa. En kuitenkaan kadu kisoihin menmistä, koska viihdyin siellä. Olisi vain pitänyt laittaa silmätippoja ennen kisoihin menoa, koska kilpailevia videoita katsottiin hämärässä ja silmäni alkoivat vuotaa. Oma suosikkivideoni voitti kaksi palkintoa (videon voit katsoa tästä), onnea videon tekijälle!

Perjantaina oli aika viileä sää

Menin myös kuuntelemaan luentoa käänteishaaremeista. En oikeastaan tiennyt, että sellaisia sarjoja on olemassa, joten menin mielenkiinnolla kuuntelemaan ja katsomaan. Pidin hyvin paljon luennon pitäjästä, hän oli huumorintajuinen, pysyi aiheessa ja otti myös kuuntelijat huomioon. Hänellä oli myös tarpeeksi materiaalia, seka kuvia että videoita. Lyhyt kuvaus luennosta löytyy täältä.

Seuraavana päivänä eli lauantaina jouduin heräämään aikaisin, koska jouduin viimeistelemään asuni. En mennyt hotellin aamiaiselle, vaan olin ostanut huoneeseeni jogurttia (huoneessa oli siis jääkaappi). Niinpä viimeistelin asuni, puin sen päälleni, pakkasin tavarani ja Patrik tuli hakemaan minut hotellilta Sibeliushallille.

Spinelli Disneyn Välitunnista

Ei ihan mennyt nappiin

Nyt on pakko vähän puolustaa asuani: oikean värisiä pipoja ei ollut, kangas ei riittänyt pidempään mekkoon ja en ostanut tarpeeksi nauhaa, jonka kuumaliimasin sukkahousuihini kiinni lauantaiaamuna. Mielestäni asuni oli epäonnistunut vääristä syistä. Mutta silti, minut tunnistettiin ja haluttiin jopa kuva! Eli, olin sittenkin onnistunut.

Kävimme yhdessä luennossa "Saako tälle edes nauraa? - Synkät aiheet animessa". Yleensä luennot kestävät hieman alle tunnin, mutta tämä luento kesti muistaakseni jopa kaksi tuntia. Se oli vähän liian pitkä aika, koska en jaksanut loppuvaiheessa kunnolla keskittyä. Ohjelman aihe oli kuitenkin kiinnostava, hieman vain liian pitkä.

Patrik oli Game of Thronesista Euron Greyjoy (kirjaversio)

Vietimme hyvin pitkän tovin Patrikin kanssa myyntipöytäsalissa, koska siellä oli niin paljon kaikkea. Sain jopa hänet ostamaan minulle uuden Playstation 4:n ohjaimen, koska syntymäpäiväni oli 13.päivä. Itse ostin neljä pulloa ramunea ja neljä askia pockyja sekä kolme mangaa. Mutta paras ostos oli iso kissapehmolelu. Se näytti aivan Sulo-kissaltani ja se oli vain pakko saada.

#noragrets

Olisin mieluusti mennyt myös sunnuntaina coniin, mutta olin lupautunut menemään kissanäyttelyyn. Ja oikeastaan, en ehkä olisi jaksanut mennä sunnuntaina Lahteen, kaikki se meikkaaminen vei niin paljon aikaa ja vaivaa. Sain ainakin nähdä paljon hienoja kissoja ja työkaverini poikaystävän kissa voitti luokkansa parhaan palkinnon! Ei ollut siis täysin turha reissu.

Seuraava con, jonne menen, on Ropecon, joka pidetään Helsingin messukeskuksessa. Myös työkaverini sekä hänen poikaystävänsä tulevat sinne. Olen hyvin innoissani, en vielä ole päättänyt, mitä laitan päälle. Sen näkee sitten

Sexy bitches

Testissä Playstation 4

Kolme viikkoa sitten postissa tuli mainos Anttilan suuresta alennusmyynnistä ja päätin vilkaista, löytyisikö sieltä mitään ostettavaa. Silmääni osui alennus, joka melkein sai minut tippumaan tuolilta: Playstation 4, 500 gigaa muistia, mukana yksi Dualshock-ohjain ja kaikki tämä maksaa 324 euroa. Juoksin tietokoneelleni tilaamaan tuotetta ja viikon päästä keskiviikkona sain viestin, että tuote on saapunut S-Market Martinlaakson pakettiautomaattiin. En ole hetkeen ollut niin innoissani.

Heti paketin avattuani huomasin, miten hienosti uusi Playstation on muotoiltu, se sopii paljon paremmin hyllyyn kuin PS3. Mukana tuli myös HDMI-piuha, mikä on hyvä asia, koska PS3:sta ostaessani, piuha piti ostaa erikseen. Paketissa tuli myös mukana yhden korvan kuuloke ja mikrofoni, mutta omat korvani ovat niin pienet, ettei kuuloke pysynyt paikoillaan, pitää siis ostaa erikseen (taas) pelikuulokkeet. Mahtava uusi toiminto PS4:ssä on se, että kuulokkeet voi kytkeä suoraan ohjaimeen, ei siis tarvitse sotkeutua television takana oleviin piuhoihin.

Huono puoli koko paketissa jonka sain, oli se, että mukana tullut ohjaimen latauspiuha on järkyttävän lyhyt. Joudun istumaan lattialla, jos haluan pelata ja ladata samaan aikaan, koska piuha ei ylety sohvalle asti. Pitää siis ostaa erikseen pidempi piuha.

Ohjain tuntui hyvältä käsissä, muotoilu on mielestäni parempi kuin PS3:n ohjaimessa. Kirjoittaminen PS4:n ohjaimella on erilaista kuin PS3:n ohjaimella: jos halusi isot kirjaimet PS3:n ohjaimella, painetaan R2-näppäintä, mutta PS4:n ohjaimessa se on L2-näppäin. R2-näppäin on PS4:n ohjaimessa niin sanottu valmis-nappi eli sitä painetaan, kun teksti on valmis. Uusiin toimintoihin on mennyt aikaa opetella.

Uudessa ohjaimessa ei myöskään ole start- eikä select-näppäimiä vaan ne ovat options- ja share-näppäimiä. Mielestäni tämä uudistus on hieman tyhmä, miksei näppäimiä ole voitu nimetä samanlailla kuin muissakin ohjaimissa. Sen ymmärrän, että share-nappi on täytynyt nimetä erilailla, koska sitä painamalla voi jakaa pelihetken kaikkien nähtäväksi. En silti ymmärrä miksi start-näppäin on nyt options-näppäin.
R3- ja L3-näppäimet (eli niin sanotut tatit) ovat muotoiltu uudelleen eli niiden keskellä on pieni kuoppa, johon peukalot menevät ergonomisesti. Pelaaminen tuntuu paljon helpommalta ja mukavemmalta. Keskellä ohjainta on myös kosketusnäyttö, joka on mielestäni hyvä lisä. Sillä voi kirjoittaa nopeammin ja joissakin peleissä kosketusnäytöllä on jopa pelillisesti tärkeitä toimintoja.


PS4 ja Until dawn
 
Ostin ensimmäiseksi PS4-pelikseni Until dawnin, koska se oli saanut hyvin paljon kehuja ja sitä on sanottu jopa vuoden yllättäjäpeliksi. Tiesin siitä entuudestaan sen, että pelissä tehdään paljon valintoja, jotka vaikuttavat pelin juoneen. Pidän hyvin paljon sellaisista peleistä, joten ostin Until dawnin kolme päivää PS4:n saapumisen jälkeen.
Heti ensimmäiseksi, mikä pisti silmääni peliä pelatessani, oli se, että pelin kuvanlaatu oli erittäin hienon näköistä. Ihmiset olivat aidon näköisiä (toisaalta, oikeat näyttelijät olivat näyttelemässä pelihahmoja) ja kaikki pienet yksityiskohdat näyttivät upeilta. Myös äänimaailma oli upea, mutta olisin varmasti saanut enemmän irti, jos olisin käyttänyt kuulokkeita. Pelasin nimittäin aina silloin, kun poikaystäväni nukkui, enkä voinut pitää ääniä kauhean kovalla.

Peli kertoo kahdeksasta nuoresta, jotka palaavat takaisin vuoristomökille viettämään vuosipäivää, jolloin porukasta kaksi tyttöä katosi. Pelissä pelataan vuorotellen jokaisella nuorella ja se, miten peli etenee, riippuu omista valinnoista. Jokaisella nuorella on erilainen suhde muihin nuoriin ja pelin aikana suhteet joko vahvistuu tai heikkenee, sekin riippuu valinnoista. Pelin päätehtävä on kuitenkin pelata niin, että jokainen nuori selviytyisi aamuun asti. Itse olen parhaimmillani pelannut niin, että vain kaksi nuorta kuolee. Seuraavalla kerralla yritin tosissani pitää heistä hyvää huolta, mutta eräässä kohdassa olin liian hidas ja yksi nuori menetti päänsä. Siispä aloin tahalteen tappaa heitä. Ehkä kolmas kerta toden sanoo ja kaikki selviytyisivät aamuun asti. 
 
Peli tosiaan painottuu valintoihin, joita on aina kaksi, mutta aina ei voi tietää, kumpi on se parempi vaihtoehto. Pelissä on kuitenkin hyvin paljon quick time eventejä eli pitää painaa tiettyä nappia ennen kuin aika loppuu. Sen takia eräs nuori menetti päänsä, koska olin liian hidas painamaan neliönäppäintä. Pelissä kannattaa kuitenkin penkoa joka paikka läpi, koska siinä voi löytää vihjeitä mahdollisista tulevaisuuden tapahtumista.

Hieno toiminto etenkin tämän pelin kanssa on se, että aina kun quick time event tulee ruutuun, ohjaimesta pääsee kellon tikitys. Tämä on mielestäni hyvä, koska aina en tajunnut, että nyt pitää olla valppaana. Myös kosketusnäyttöä on hyödynnetty, sillä joskus pelissä löytää kirjoja, joita voi selata. Sivua voi kääntää pyyhkäisemällä kosketusnäyttöä. 
Heti pelin alussa sai päättää, haluaako pelata klassisesti eli nappeja painamalla vai haluaako käyttää ohjaimen liiketunnistusta. Itse en hallitse kunnolla liiketunnistusta, joten pelasin klassisella. Täytyy varmaan kokeilla peliä uusiksi liiketunnistuksen kanssa.

Olen kuitenkin hyvin iloinen, että olen vihdoin PS4:n omistaja. Itseasiassa olin laittanut tämän vuoden tavoitteisiin, että hankin PS4:n ja se toteutuikin hieman aikaisemmin, mitä luulin. Ajattelin, että saisin sen käsiini vasta vuoden lopulla. Until dawn on hyvä valinta ensimmäiseksi PS4-peliksi. Suosittelen sitä kaikille, se ei nimittäin ollut liian pelottava, vaan siinä oli sopivasti kauhua sekä draamaa.Sen verran pitää rajata suositusta, että peli on K18. Mutta jos et omista peliä, suosittelen ehdottomasti sen hankkimista.

 

Cosplay: Desucon Frostbite 2016

Olen aina pitänyt cosplayta harrastavia ihmisiä outoina nörtteinä, joilla on liikaa aikaa tehdä asuja ja mennä tapahtumiin asut päällä. Näin ajattelin hyvin pitkään, kunnes lukiossa päätin, että teen itselleni hienon asun penkkareihin. Olin muuten Assassin's Creedistä Altair Ibn La'ahad (taisin mokata nimen kirjoituksessa). Asua tehdessäni huomasin, että se on yllättävän kivaa. Olin suunnitellut asua jo pitkään, jopa toisen vuoden talvesta lähtien ja toteutin asun iltaa ennen penkkareita. Oli myös todella kivaa, että muutamat ihaili asuani. Harva kuitenkin tunnisti, ketä yritin esittää (oma moka).

Lukion kolmannesta vuodesta lähtien ajatus cosplaysta on jäänyt mieleeni muhimaan. En ole kertonut siitä kenellekään, koska tiedän, että sen jälkeen monet pitävät minua hyvin outona. Viime vuoden keväällä kuitenkin sain päähänpiston, että nyt on aika mennä johonkin coniin eli tapahtumaan ja pukeutua joksikin. Olisin mennyt viime kesän Desuconiin, mutta liput menivät viidessä minuutissa, joten se tapahtuma jäi näkemättä.

Sain kuitenkin hankittua itselleni ja poikaystävälleni liput Desucon Frostbiteen, joka järjestettiin Lahden Sibeliustalolla. Valitsin asukseni Aquan pelistä Kingdom Hearts: Birth by sleep. Olin tehnyt asua jo ainakin kolme kuukautta ja silti se valmistui vasta iltaa ennen. En vieläkään ole oppinut tekemään hommia ajoissa. Olin suhteellisen tyytyväinen asuun, mutta ajattelin silti parannella sitä seuraavaa Desuconia varten.

Kukkulan kuningatar

Ulkona oli ihan mielettömän kylmä, tietysti juuri silloin tuli kovat pakkaset

En ole koskaan ollut missään coneissa, joten kaikki oli uutta minulle. Poikaystäväni on ollut kaksi kertaa aikaisemmin, joten hänelle meininki oli hieman enemmän tuttua. Tapahtuma siis järjestettiin  15-17.1.2016, mutta menimme vain 16. ja 17.päivä, koska olimme molemmat töissä 15.päivä.
Kävimme lauantaina Amen-Kirkko animessa ja mangassa- luennolla. En tiennyt oikeastaan mitään sarjaa, mistä luennolla puhuttiin ja sen jälkeen poikaystäväni joutui sivistämään minua Hellsing-sarjasta.

Tämä mies selitti kaiken Hellsing-sarjasta

Sunnuntaina kävimme fanservicekuvista kertovaa luentoa. En oikeastaan vieläkään tiedä, mikä fanservice on, mutta siellä näytettiin hyvin paljastavia ja eroottisia kuvia. No, voitte googlettaa, en osaa selittää yhtään paremmin.

Olin hyvin yllättynyt, kuinka paljon kaikkea kivaa myyntisalista löytyikään. Ostin itselleni kissantassut, meloninmakuisen ramune-limun ja suklaanmakuisia pocky-tikkuja. Ostin myös siskolleni Totoro-pipon. Poikaystäväni ei löytänyt mitään mieleistä. Olisin ostanut myös jonkun mangan, mutta tarjonta oli hieman huono.
Kävimme pyörähtämässä taidekujalla, mutta emme löytäneet sieltä mitään mukaanotettavaa. Pitää kyllä nostaa hattua ihmisille, jotka oikeasti ovat nähneet niin paljon vaivaa taiteensa eteen.

Kokemuksena Desucon Frostbite jätti hyvän mielen. Eräs tyttö jopa halusi asustani kuvan ja olin mielettömän ilahtunut! Olin hyvin ilahtunut myös siitä, että ihmisten tuijotus oli tällä kertaa hyvä asia. He eivät tuijottaneet minua kuin olisin ollut hyvin outo, vaan koska olin osa porukkaa ja asuni oli ainutlaatuinen.
Suunnitelmana olisi nyt mennä ensi kesänä Desuconiin Lahteen ja Ropeconiin Helsingin messukeskukseen. Tämä on ollut yllättävän hauska harrastus.

Tarina siitä, kun pelasin The Last of us:ia

Noin vuosi sitten aloitin pelaamaan The Last of us:ia pitkästä aikaa, koska poikaystäväni halusi katsoa, kun pelaan sen läpi. Hän kuitenkin nukahti ensimmäisen tunnin aikana ja häneltä jäi paljon pois.

Viikko sitten päätimme yrittää uudestaan ja tällä kertaa päätin aloittaa uuden pelin +-versiona. Eli siis, kun olet läpäissyt pelin kerran, voit aloittaa sen uudestaan +-versiona (luetaan siis: plusversiona), jossa sinulla on aiemmasta pelikerrasta tehdyt aseiden päivitykset ja hahmojen parannukset. Aloitin siis uuden pelin +-versiona ja vaikeusasteeksi valitsin normaalin. Olisin valinnut vaikean, mutta en ole vielä läpäissyt peliä vaikealla, joten en voinut valita sitä.

Kaikki meni hyvin: poikaystäväni jaksoi katsoa pelaamistani ja oma osuuteni pelaamisen suhteen sujui hyvin. Pariin hassuun kohtaan jäin hieman pidemmäksi aikaa jumiin, mutta muuten kaikki sujui sulavasti.
Viime sunnuntaina päätimme pelata pelin viimeisen puolitoista tuntia ennen töiden alkua. Kaikki meni taas hyvin, pääsin viimeiseen kohtaukseen, jossa päähenkilöt kävelevät ja keskustelevat keskenään. Kohtauksen tarkoituksena on vain siis käveltävä, kuunneltava hahmojen välistä keskustelua ja katsoa viimeinen välinäytös, sitten peli loppuu ja lopputekstit rullaavat näytöllä.

Se, mitä minulle tapahtui oli hieman erilaista. Aluksi kaikki näytti menevän niin kuin pitkin, mutta yhtäkkiä taustamusiikki loppui eikä hahmojen välistä keskustelua kuulunut. Päätin kokeilla, auttaako asetukseen vaihtaminen mitään. Painoin start-näppäintä, valitsin "asetukset" ja ruutuun jäi vain pyörimään latausnäyttö. Peli siis jäätyi kirjaimellisesti viime metreillä. Totta kai se harmitti, mutta päätin olla luovuttamatta. Käynnistin koko konsolin uudestaan ja ajattelin pelata siitä asti, milloin olin viimeksi tallentanut. Pelissä on oikeastaan automaattinen tallennus, eli kaiken järjen mukaan, olisin voinut aloittaa juuri siitä kohtaa, missä taustamusiikki yhtäkkiä loppui.

Mutta se ei mennyt ollenkaan niin kuin kuvittelin. Peli ei ollutkaan ehtinyt tallentaa kohtausta, johon pääsin, koska menin sörkkimään asetuksia ja lopettamaan koko konsolin toiminnan. Jouduin jatkamaan siitä kohtaa, mihin olin edellisellä peli kerralla jäänyt eli jouduin pelaamaan taas sen puolitoista tuntia. Tai siis olisin joutunut.
Hauskinta tässä koko tarinassa on se, että kaikki se itse tekemä sörkkiminen aiheutti sen, että koko tallennus oli vioittunut. Yritin siis valita tallennusta, jota viimeksi pelasin, mutta ruutuun tuli teksti, että tallennus on vioittunut eikä sitä voida jatkaa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että pelaamiseni on ollut turhaa. Jäin tuijottamaan ruudulla olevaa tekstiä tyhjällä katseella ja näin silmieni edessä vilahtavan ne pyöristetyt 17 tuntia, jotka vietin pelaamalla peliä. Katkerat miehiset kyyneleet kostuttivat silmäni. Kuinka näin kävi. Miksi näin kävi.

Aloitin pelin uudestaan vaikealla vaikeusasteella. Elämä jatkuu.