Turhat pelot

Viikko sitten me haettiin mun poikaystävän kanssa se pikkuinen kissa tänne. Matkan aikana se huusi aika paljon, mutta varmaan siksi, koska se ei ennen ole ollu auton kyydissä tai kantokopassa. Kotona se alkoi tutkia paikkoja innokaasti, mutta Sulolle se machoili minkä kerkesi. Suloa kiinnosti pikkuinen, mutta se pikkuinen ei aluksi välittänyt Sulosta. Samana päivänä päätettiin, että me pidetään pikkuisen entisen omistajan antama nimi, Taka.

Aluksi ongelma oli siinä, ettei Taka osannut oikein käydä kissavessassa. Sen entisessä kodissa käytettiin niitä ihme puulastuja, eikä Taka oikein tajunnut, että täällä käytetään hiekkaa. Se siis lorotteli vähän minne sattui. Kuitenkin seuraavana päivänä se alkoi käyttää hiekkalaatikkoa varmasti Sulon opastuksella
Toinen ongelma oli oksentelu. En vieläkään oo varma, mistä se johtui, mutta Taka oksensi muistaakseni kolme kertaa yön aikana. Sen jälkeen se ei hirveämmin ole oksennellut.

Sulo on ottanut isoveljen roolinsa hyvin. Se leikkii Takan kanssa, mutta välillä vähän liian kovakouraisesti. Olen huomioinut myös Suloa, mutta Taka vaikeuttaa hommaa, koska hän seuraa mua. Kyllä Sulo kömpii edelleen syliin ja toivottaa hyvää huomenta, mutta hän on vähän varovaisempi Takan takia. Se vähän harmittaa, kun Sulo ei oo täysin oma itsensä, mutta kyllä se tottuu.

Mutta kyllä toi Taka osaa olla kunnon riiviö: nytkin se koko ajan kävelee tän näppäimistön päältä ja on kimpussa. Mulla on nyt yövuoroviikko meneillään ja kummatkaan kissat ei antanu mun nukkua. Toinen sukeltaa peiton alle ja raapii jalkoja ja toinen raapii ovea ja huutaa. Yritin pelata Pleikkaria, mutta Taka tulee mun naaman eteen huutamaan huomiota ja järsii mun sormia tai ohjainta. Äsken se maisto taas mun sormea. Eilen töihin lähtiessäni Taka hyppäs mun reiteen kiinni, koska mun kuulokkeiden piuha heilu kivasti. Kaikki mikä heiluu, pitää tappaa.

Now kiss it

Tietysti Taka osaa olla myös tosi ihana. Se kömpii mun massun päälle nukkumaan aina välillä. Se on myös tosi leikkisä ja sen kiipeilyä raapimapuussa on hauskaa kateltavaa. Taka tuli tänään suihkuun mun kanssa ja ilmeisesti se ei ennen oo ollu suihkussa, koska se silmät lautasen kokosina katteli mua. Kyllä mä myös odotan sitä, että se kasvaa, koska usein pelkään astuvani ton päälle, kun se on niin pieni. Siitä tuleekin varmaan Suloa isompi poika.

Isompi poika ku tää

Pelikuulokkeet! (vihdoinkin....)

Olen hyvin pitkään halunnut pelikuulokkeita, mutten ole oikeastaan koskaan saanut aikaiseksi ostaa niitä. Menin spontaanisti Giganttiin poikaystäväni kanssa ja siellä pelejä selaillessamme, päätin mennä katsomaan ja kokeilemaan pelikuulokkeita. En tiennyt mitkä ovat hyvät ja mitkä ei, mutta päätin silti ostaa ja koin niiden olevan hyvät.

Ostamani kuulokkeet ovat Turtle Beachin Earforce PX21:t. Lukioaikoinani eräs kaverini suositteli minulle Turtle Beachin kuulokkeita ja olen ollut näihin hyvin tyytyväiset. Kuulokkeet istuvat hyvin korviin, mikkiä pystyy väännellä ja kuulokkeet sopivat myös Xbox 360:n ja PC:n kanssa. Hintakin oli vain 69 €.

Kokeilin peliä kahden pelin kanssa:

Kingdom Hearts: Birth by sleep Final Mix
Taistelut tuntuvat vieläkin intensiivisemmiltä kuulokkeiden kanssa. Musiikit ja efektit kuulostavat niin paljon paremmilta. Pelin taustaäänet, kuten hammasrattaat, kulkevat hienosti pelin mukana. Eräässä kohdassa pitää kulkea hammasrattaiden päällä ja rattaiden äänet kulkevat todenmukaisesti: ääni vaimenee kun menee kauemmas ja jos rattaan keskikohta on pelihahmon vasemmalla puolella, ääni keskittyy enemmän vasempaan korvaan. Monet viholliset on helpompi hahmottaa juuri tämän ominaisuuden takia. Suosittelen kuulokkeita Kingdom Hearts-sarjalle!

The Wolf among us: Episode 2: Smoke and mirrors
Pelin musiikkeihin keskittyy enemmän kuulokkeiden kanssa, koska ne jotenkin hukkuvat muiden äänien sekaan ilman kuulokkeita. Bigbyn ja muiden äänet tulevat paremmin esiin. Myös pienet taustaäänet kuuluvat kuulokkeiden avulla. Kaikki rikkimenevä kuulostaa paljon paremmalta kuulokkeiden kanssa (tässä pelissä niitä on suhteellisen paljon). Tässä pelissä kuulokkeet ovat ihan hyvät, muttei niin hyvät kuin Birth by sleepissä.

Vaihteeksi kissa-asiaa

Tällä kertaa kirjoitan ihan puhekielellä, koska jotenkin pitää jossain päästä purkautumaan tästä aiheesta.

Elikkäs, oon jo pitkän aikaa, eli suunnilleen siitä asti kun muutin omaan kämppään, ettinyt Sulolle kissakaveria. Hesystä ei oo tullu vastaan sopivaa ja netistäkin sain yhet pakit ja moni ihminen ei edes vastannut. Nyt kuitenkin suunnitelmaan tuli muutos, koska nyt mulle on varattu pieni kissanpentu Helsingin Vuosaaresta. Kävin kattomassa sitä ja se on aivan ihana. Otin pennusta, ja sen veljestä, muutamia kuvia kännykällä, mutta ne on aika huonoja, joten yritin etsiä Googlesta mahdollisimman matchaavaa kuvaa.

Siitä varmaan isompana tulee jotakuinkin ton näkönen

Kissa on siis scottish fold eli tunnetummin luppakorvakissa. Vaikka se on ihan oma rotunsa, se ei ole ainakaan Suomessa näyttelykissa. Venäjällä ja Virossa niitä voi tavata näyttelyissä. Työkaverini perheellä on scottish fold ja mieluusti halusin saman rotuisen, koska ne ovat söpöjä. Ja sitten tärppäsi.

Ongelma ei suinkaan ole se, että se on tämä kyseinen rotu, vaan siinä, että se on toinen täysin oma kissa. Tässä muutaman päivän ajan kun oon viettäny aikaa Sulon kanssa, mua on ruvennu hirveesti pelottamaan, että mitä meille kahelle käy. Sulo seuraa mua kotona joka paikkaan, se jopa tulee suihkuun mun kanssa (okei, yleensä siellä se vaan tuijottaa tosi häiritsevästi). Mitä jos Sulosta tulee hirveän mustasukkainen ja käy sen pikkusen kimppuun? En tiedä kumpi mua pelottaa enemmän, se, että annan Sulolle liian vähän aikaa, kun se pikkunen tulee vai se, että, jätän melkeinpä sen pikkusen huomiotta.

Tää sama tilanne on käyny ennenkin, itseasiassa silloin kun Sulo tuli. Meillä oli (ja on vieläkin, äitin luona) silloin Vieno-kissa - se iso valkoinen, josta on kuva mun ekassa blogitekstissä - ja pelkäsin, mitä meijän suhteelle käy, kun toi Kebaba tuli. Muistan sen, että aluks kaikki huomio meni Suloon, etenkin kun se annettiin meille liian aikasin ja se oli aika huonossa kunnossa. Ajan myötä se sitten helpottu ja pystyin antamaan Vienollekin huomiota taas tavalliseen tapaan.

Tää kuva on otettu melkeinpä heti kun Sulo tuli meille. Pikkunen rääpäle

En tiedä miks tää muka tuntuu olevan ihan eri tilanne. Täähän on just ihan samanlainen. Mutta silti mua pelottaa, ettei Sulo hyväksy sitä pikkusta ja että se sitten loppujen lopuks ei enää tykkäis musta. Toi kuulostaa niin lapselliselta, mutta se oikeesti pelottaa mua. Sulo on tavallaan eka kissa, joka on mun ja en haluais riskeerata sitä. Mutta Sulo kummiskin tarvii sen kissakaverin, koska se ei tykkää olla yksin kotona ja siitä tulee tosi levoton.
Oon kummiskin tosi pitkään ettiny Sulolle kaveria ja nyt en aio sanoa ei tolle pikkuselle. Mä tiedän, että mua kaduttais hirveesti, jos mä en nyt tarttuis tilaisuuteen. Joskus mä toivon, että kissat oikeesti ymmärtäis, mitä me ihmiset puhutaan niille, koska mä mieleuusti vaan selittäisin tän tilanteen Sulolle ja se tajuais. Mut ei kaikki oo niin yksinkertasta. Mä kyllä aion tehdä kaikkeni, että se pikkuinen sopeutuu tänne ja että siitä ja Sulosta tulis hyvät ystävät. Sitten kun se tulee tänne, laitan muutamia kuvia tänne ja kerron, miten sillä on menny.