Kesken jääneet pelit

Yleensä pelaan kaikki pelit loppuun, olivat ne kuinka ärsyttäviä tai vaiketa tahansa. Silti niitä pelejä on kertynyt, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet kesken. Tässä listaan muutaman.

Kingdom Hearts: Chain of memories (PS3)
Noh, tästä tein kokonaisen kirjoituksen, joten enpä tuhlaa tähän enempää tekstiä.
Tekstin voit lukea tästä

Never again

Naruto: Uzumaki chronicles (PS2)
Minulla ja veljelläni oli kauhea Naruto-buumi joskus vuonna 2009. Näin Jumbon Prismassa Naruto-pelin, joka maksoi vain 9,95 €, joten ostin sen. Peli paljastui hyvin hyvin huonoksi. Se kismitti, koska silloin olin vaivalla ansaitun viikkorahani melkeinpä heittänyt suoraan roskiin. Pelasin peliä muistaakseni vain kaksi kertaa.

Riistoa

Metal Gear Solid: Peace Walker (PS3)
Tämä peli tulee Metal Gear Solid HD Collectionissa ja itse en ollut koskaan pelannut sitä, koska peli oli tehty PSP:lle. Heti kun aloitin pelin, tuli olo, että peli oli tehty vain rahastuksena. Se jatkaa Big Bossin tarinaa heti Snake Eaterin jälkeen, mutta se olisi hyvinkin voinut olla olematta. Kokeilin peliä vain kerran.

Välinäytöt ovat myös oudon näköisiä, etenkin kun vertaa muihin MGS-peleihin

Dark Mist (PS3)
Olin katsellut tätä peliä PSN:ssä, kunnes keräsin rahat kasaan ja ostin sen. Petyin karvaasti pelin paljastuessa huonoksi. Pelin alussa on muutaman sivun pituinen tarina, jonka lukee mielellään, mutta sen lisäksi pitää itse opetella, miten peliä pelataan. Henkilökohtaisesti pidän enemmän peleistä, jossa opitaan pelaamaan samalla kun pelaa. Tässä pelissä oli vielä kauhean monen sivun pituinen lässytys, miten pelaat. Kokeilin peliä kerran ja poistin sen sitten heti.

Saattaa näyttää siistiltä, mutta sitä se ei ole

 

 

Arvostelussa: Bioshock (PS3)

 

Yleensä selailen Playstation Networkin antimia ihan muuten vain, vaikka minulla ei olisikaan rahaa. Alelaarista löysin Bioshockin hintaan 3,45 €. Vilkaisin lompakkoani ja rahaa löytyi tarpeeksi. Niinpä ostin ja latasin pelin.

En oikeastaan tiennyt Bioshockista mitään, paitsi sen, että ilmestyessään se oli hyvin suosittu ja se ansaitsi Playstation 3 Essentials-arvonimen. Poikaystäväni oli katsonut pelin playthrough:n, joten hän tiesi pelin juonen ennestään. Olen keskustellut pelistä paljon myös työkaverini kanssa.

Peli alkaa hyvin iskevästi: nimetön päähenkilö on joutunut lentokoneonnettomuuteen ja sieltä hän ui läheiseen torniin, josta pääsee Raptureen, vedenalaiseen kaupunkiin. Rapturessa ei kuitenkaan kaikki ole niin hyvin, kuin kaupungin rakentaja Andrew Ryan kuvitteli.
Peli alkaa iskevästi juuri sen takia, että alussa näytetään parin minuutin pituinen välinäytös ja sen jälkeen pääseekin heti pelaamaan. Monet eivät jaksa katsoa välianimaatioita, vaan haluavat suoraan toimintaan. Itse kyllä sinnikkäästi katson kaikki välianimaatiot, mutta joissakin peleissä on hyvä päästä suoraan pelaamaan. Bioshockissa tämä sopii pelin tyyliin, koska välianimaatioita ei erityisemmin ole tai jos on, ne ovat lyhyitä.

Bioshock ei ole tyypillinen räiskintäpeli, koska pelihahmolla on erityisiä voimia, jotka hän saa EVE-nimisestä ruiskeesta. Erityisvoimia on monenlaisia, mutta heti aluksi saa sähkövoiman, jolla pääosin pysäytetään hetkeksi viholliset. Erityisvoimia saa parannettua ja ostettua lisää ADAM-nimisellä aineella, jota saa Little Sistereistä. Homma ei kuitenkaan ole niin helppo, koska Little sisteriin pääsee käsiksi vain Big Daddyn kautta.

Näin by the way, Little sistersit kutsuvat Big Daddyja Mr. Bubbleiksi

Vaikka Bioshock alkoikin hyvin vakuuttavasti, yksi seikka melkein sai minut lopettamaan pelin pelaamisen. Nimittäin kissat. Ne eivät ole pelissä eläviä, mutta mielestäni oli hyvin kurjaa löytää kuollut kissa makaamassa tuolin takana. En pidä elokuvista tai peleistä, joissa kissoja satutetaan tai ne ovat kuolleita. Silloin tekee aina mieli halata Suloa, ihan vain helpottaakseni omaa oloani. Tiedän, että ne ovat vain elokuvia ja pelejä, mutta silti... Kissat ovat kissoja. Jouduin kysymään poikaystävältäni, työkaveriltani ja jopa poikaystäväni kaverilta, että onko pelissä luvassa vielä kauheampia kohtauksia, missä kissoja on, mutta onnekseni sain sellaisen vastauksen, että pystyin suht hyvillä mielin jatkamaan pelin pelaamista (silti oli ikävää nähdä niitä kuolleita kissoja).

Peliyhtiö on ollut hyvin julma: Kuolleet eläimet ovat nimenomaan kissoja

Mielestäni pelin alku oli tylsä ja yhdessä vaiheessa melkein lopetin pelaamisen kokonaan. Kunhan vaan sinnikkäästi jaksaa pelata alun, niin loppua kohden ei malttaisi lopettaa pelaamista.
Huono puoli pelissä on tasojen vaikeaselkoisuus. Joskus saatoin pyöriä ympyrää hyvin kauan, koska maisemat ovat niin samannäköisiä, etten tunnistanut enää, mistä tulin.
Toinen pelin huono puoli on tavaroiden rajallisuus. Se ei haittaa, että voi kantaa tietyn verran EVE-ruiskeita, luoteja ja ensiapupakkauksia, mutta se haittaa, kun lompakon tilavuutta rajoitetaan. Lompakossa pystyy kantamaan 500 dollaria kerrallaan, enempää ei mahdu. Far Cry 3-pelin kanssa oli samainen ongelma, että jos lompakko tulee täyteen, pitää mennä lähimpään kauppaan törsäämään rahojaan. Mielestäni tämä on hyvin ärsyttävää. Juttelin asiasta työkaverini kanssa ja totesimme, että oikeassa elämässä ei olisi yhtään huono asia, jos lompakko pursuaisi rahaa ja pitäisi mennä kauppaan törsäämään rahojaan.

Tarina oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen, eikä se oikeastaan kauheammin kertonut mistään mitään. Omalle mielikuvitukselle jäi siis paljon pohdittavaa. En oikeastaan tiedä mitään Bioshock 2:sta enkä Infinitestä, mutta kuulemma ne avaavat ykköstä paljon enemmän. Eli siis pitää tarttua jälleen kerran ohjaimeen ja pelata. Se ei kyllä haittaa ollenkaan.

Game Masters Exhibition

Kävin ystäväni luona Skotlannissa pääsiäisenä ja menimme Skotlannin museoon. Pääsy oli ilmainen, mutta siellä oli eräs maksullinen näyttely, johon menimme. Game Masters Exhibition on jokaisen pelaajan unelma, koska siellä oli klassikkopelejä jotakuinkin 100 kpl, mitä pystyi vapaasti pelaamaan. Ikävä kyllä näyttelyssä ei pystynyt kuvaamaan, joten minulla ei ole ollenkaan kuvamateriaalia.

Tässä ystäväni esittelee näyttelyn mainosta

Näyttely oli hienosti tehty, koska näyttelyn läpi kulkiessaan pystyi näkemään pelien ja pelikonsolien kehityksen. Myös tunnetuimmista pelintekijöistä oli seinillä pientä nippelitietoa. Joidenkin pelien konseptitaidetta pystyi myös ihailemaan seinillä.
Heti kun astui näyttelyyn, seisoivat arcadekoneet ylväinä odottamassa peluuta. Emme oikeastaan pelanneet kuin kahta arcadepeliä, koska jonoa oli hyvin paljon. Klassiset Pacman ja Donkey Kong olivat tupaten täynnä ihmisiä. Pelasimme Tower of Druagaa, Defenderiä ja ja Reactoria. Pakko sanoa, että kaikki olivat hyvin vaikeita. En ole selkeästi viettänyt aikaa arcadekoneiden kanssa.

Seuraavaksi siirryimme Nintendo DS-pöytään, jossa pelasin Super Mario 3D Landia ja ystäväni pelasi Super Mario 3D:tä. En oikeastaan kinnittänyt huomiota muihin peleihin, mitä pöydällä oli.
Jostain kumman syystä olen halunnut Nintendo DS:n, lähestulkoon siitä asti, kun se tuli. Nyt minulla olisi jopa varaa konsoliin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi ostaa sitä (käsikonsoli olisi muutenkin ollut hyvin kova sana lennoilla ja lennonvaihdoilla).

Siirryimme Sega Mega Driven pariin, koska bongasimme sen olevan vapaana. Pelasin Sonic the Hedgehog 2:sta ja ystäväni pelin ensimmäistä osaa. Olin oikeastaan pelannut joskus samaa peliä, kun olin pieni. Minulla on siitä hyvin hämärä muistikuva, mutta en yhtään muista missä tai milloin sitä pelasin. Muistan vain kuinka kamalaa oli, kun piti mahdollisimman nopeasti liikkua, ettei vaaleanpunainen vesi hukuttaisi.


Singstar-koppi vapautui pian Sonicin jälkeen ja lauloimme ystäväni kanssa California-kappaleen.
Siis tämän.

Hyvin monet pelit olivat varattuina, mutta pienen odottelun jälkeen Frequency-peli PS2:lle vapautui. En oikeastaan saanut siitä ihan kaikkea irti, koska lähellä pauhasi tanssipelin musiikki, enkä kuullut pelaamaani pelin musiikkia. Se oli hyvin sääli, koska peli oli ennestään minulle tuntematon.

Astuimme tietokonepelien ihmeelliseen maailmaan ja itse yritin pelata ensimmäistä Deus Ex:iä, mutta se oli oikeastaan hyvin vaikeaa. Tietysti kaikkien pelien vieressä oli ohjeet, miten peliä pelataan, mutta en aina jaksanut lukea niitä.
Pelasimme myös joitakin random klikkailupelejä, mutta emme viihtyneet niissä kauaa.

Löysin yllättävän pelin nimeltä Blueberry Garden. Mielestäni se oli persoonallisesti toteutettu ja sen kontrollit olivat hyvin helpot. Olisin mielelläni jäänyt pidemmäksikin aikaa sen pariin, mutta vieressä oleva peli vapautui, jota olimme ystäväni kanssa jo tovin kytänneet.
Kyseessä oli Alien Hominid-peli, jota me molemmat olimme pelanneet työkaverini luona joskus monia vuosia sitten. Tietysti näyttelyssä oli esitteillä lapsille suunnattu versio, eli veren sijaan kukkia lensi pahiksista. Tavallaan se oli hyvin hauskan näköistä.


Aivan näyttelyn kulmassa oli kaksi NaNa-OnSha-peliyhtiön peliä, joista en ollut oikeastaan kumpaakaan pelannut. Toinen oli PaRappa the rapper ja toinen Vid-Ribbon. Olen pelannut UmLammerJammya, mikä on PaRapan eräänlainen jatko-osa, mutta Vid-Ribbonista en ollut kuullutkaan. Molemmat ovat hyvin rytmikeskeisiä pelejä, joissa pitää painaa nappia tietyssä kohtaa, ei hetkeäkään aikasemmin eikä liian myöhäänkään. Vid-Ribbon oli hullun vaikea, mutta haluaisin silti perehtyä siihen enemmänkin. PaRappakin on vaikea, mutta pidän hyvin paljon pelin musiikeista.

Tietysti suomalaisina menimme pelaamaan pari kenttää Angry Birdsiä. Seinällä oli iso kosketusnäytöllinen televisio, joita näpyttelimme vuorotellen.

Myös maininnan arvoisia pelejä ovat Machinarium (PC) ja Nights into dreams (Sega Saturn).
Tietääkseni Sega Saturn ei koskaan ilmestynyt, mutta voin olla hyvinkin väärässä tämän asian suhteen.

Emme ehtineet kaikkia pelejä pelaamaan, mikä tietysti harmitti, koska tarjolla oli paljon pelejä, joita olen pitkään halunnut kokeilla. Esimerkiksi: Brutal Legend, Disney Epic Mickey, Castle Crashers ja Child of Eden. Myös monet itselleni tuntemattomat pelit olisivat houkuttaneet, mutta jonot olivat niin pitkät, että jatkoimme kierrosta ilman sen kummempia mukinoita. 

Nautin kuitenkin näyttelystä, en olisi ikinä kuvitellut, että pääsisin mihinkään näin ainutlaatuiseen tapahtumaan. Oli todella sääli ettei näyttelyssä saanut kuvata, koska välillä minusta tuntuu kuin olisin ollut unessa. Onneksi minulla on pääsylippu muistona ja kirja, jonka ostin näyttelyn kaupasta. Jos minulla olisi ollut enemmän rahaa, olisin ostanut koko kaupan tyhjäksi, siellä oli niin paljon kaikkea hienoa. Mutta tyydyin kirjaan ja paitaan, jonka ostin poikaystävälleni tulijaiseksi.

Sulo esittelee hienon pimeässä hohtavan paidan

ja hienon kirjan, jota jo hieman aloittelin

Tässä vielä luettelo peleistä, joita näyttelyssä pystyi pelata
http://www.nms.ac.uk/national-museum-of-scotland/whats-on/game-masters/playable-games/  

Nyt kun katson tarkemmin tuota listaa, alkaa kismittämään, etten pelannut kaikkia pelejä. No, aina ei voi voittaa.