Cosplay: Desucon Frostbite 2016

Olen aina pitänyt cosplayta harrastavia ihmisiä outoina nörtteinä, joilla on liikaa aikaa tehdä asuja ja mennä tapahtumiin asut päällä. Näin ajattelin hyvin pitkään, kunnes lukiossa päätin, että teen itselleni hienon asun penkkareihin. Olin muuten Assassin's Creedistä Altair Ibn La'ahad (taisin mokata nimen kirjoituksessa). Asua tehdessäni huomasin, että se on yllättävän kivaa. Olin suunnitellut asua jo pitkään, jopa toisen vuoden talvesta lähtien ja toteutin asun iltaa ennen penkkareita. Oli myös todella kivaa, että muutamat ihaili asuani. Harva kuitenkin tunnisti, ketä yritin esittää (oma moka).

Lukion kolmannesta vuodesta lähtien ajatus cosplaysta on jäänyt mieleeni muhimaan. En ole kertonut siitä kenellekään, koska tiedän, että sen jälkeen monet pitävät minua hyvin outona. Viime vuoden keväällä kuitenkin sain päähänpiston, että nyt on aika mennä johonkin coniin eli tapahtumaan ja pukeutua joksikin. Olisin mennyt viime kesän Desuconiin, mutta liput menivät viidessä minuutissa, joten se tapahtuma jäi näkemättä.

Sain kuitenkin hankittua itselleni ja poikaystävälleni liput Desucon Frostbiteen, joka järjestettiin Lahden Sibeliustalolla. Valitsin asukseni Aquan pelistä Kingdom Hearts: Birth by sleep. Olin tehnyt asua jo ainakin kolme kuukautta ja silti se valmistui vasta iltaa ennen. En vieläkään ole oppinut tekemään hommia ajoissa. Olin suhteellisen tyytyväinen asuun, mutta ajattelin silti parannella sitä seuraavaa Desuconia varten.

Kukkulan kuningatar

Ulkona oli ihan mielettömän kylmä, tietysti juuri silloin tuli kovat pakkaset

En ole koskaan ollut missään coneissa, joten kaikki oli uutta minulle. Poikaystäväni on ollut kaksi kertaa aikaisemmin, joten hänelle meininki oli hieman enemmän tuttua. Tapahtuma siis järjestettiin  15-17.1.2016, mutta menimme vain 16. ja 17.päivä, koska olimme molemmat töissä 15.päivä.
Kävimme lauantaina Amen-Kirkko animessa ja mangassa- luennolla. En tiennyt oikeastaan mitään sarjaa, mistä luennolla puhuttiin ja sen jälkeen poikaystäväni joutui sivistämään minua Hellsing-sarjasta.

Tämä mies selitti kaiken Hellsing-sarjasta

Sunnuntaina kävimme fanservicekuvista kertovaa luentoa. En oikeastaan vieläkään tiedä, mikä fanservice on, mutta siellä näytettiin hyvin paljastavia ja eroottisia kuvia. No, voitte googlettaa, en osaa selittää yhtään paremmin.

Olin hyvin yllättynyt, kuinka paljon kaikkea kivaa myyntisalista löytyikään. Ostin itselleni kissantassut, meloninmakuisen ramune-limun ja suklaanmakuisia pocky-tikkuja. Ostin myös siskolleni Totoro-pipon. Poikaystäväni ei löytänyt mitään mieleistä. Olisin ostanut myös jonkun mangan, mutta tarjonta oli hieman huono.
Kävimme pyörähtämässä taidekujalla, mutta emme löytäneet sieltä mitään mukaanotettavaa. Pitää kyllä nostaa hattua ihmisille, jotka oikeasti ovat nähneet niin paljon vaivaa taiteensa eteen.

Kokemuksena Desucon Frostbite jätti hyvän mielen. Eräs tyttö jopa halusi asustani kuvan ja olin mielettömän ilahtunut! Olin hyvin ilahtunut myös siitä, että ihmisten tuijotus oli tällä kertaa hyvä asia. He eivät tuijottaneet minua kuin olisin ollut hyvin outo, vaan koska olin osa porukkaa ja asuni oli ainutlaatuinen.
Suunnitelmana olisi nyt mennä ensi kesänä Desuconiin Lahteen ja Ropeconiin Helsingin messukeskukseen. Tämä on ollut yllättävän hauska harrastus.

Tarina siitä, kun pelasin The Last of us:ia

Noin vuosi sitten aloitin pelaamaan The Last of us:ia pitkästä aikaa, koska poikaystäväni halusi katsoa, kun pelaan sen läpi. Hän kuitenkin nukahti ensimmäisen tunnin aikana ja häneltä jäi paljon pois.

Viikko sitten päätimme yrittää uudestaan ja tällä kertaa päätin aloittaa uuden pelin +-versiona. Eli siis, kun olet läpäissyt pelin kerran, voit aloittaa sen uudestaan +-versiona (luetaan siis: plusversiona), jossa sinulla on aiemmasta pelikerrasta tehdyt aseiden päivitykset ja hahmojen parannukset. Aloitin siis uuden pelin +-versiona ja vaikeusasteeksi valitsin normaalin. Olisin valinnut vaikean, mutta en ole vielä läpäissyt peliä vaikealla, joten en voinut valita sitä.

Kaikki meni hyvin: poikaystäväni jaksoi katsoa pelaamistani ja oma osuuteni pelaamisen suhteen sujui hyvin. Pariin hassuun kohtaan jäin hieman pidemmäksi aikaa jumiin, mutta muuten kaikki sujui sulavasti.
Viime sunnuntaina päätimme pelata pelin viimeisen puolitoista tuntia ennen töiden alkua. Kaikki meni taas hyvin, pääsin viimeiseen kohtaukseen, jossa päähenkilöt kävelevät ja keskustelevat keskenään. Kohtauksen tarkoituksena on vain siis käveltävä, kuunneltava hahmojen välistä keskustelua ja katsoa viimeinen välinäytös, sitten peli loppuu ja lopputekstit rullaavat näytöllä.

Se, mitä minulle tapahtui oli hieman erilaista. Aluksi kaikki näytti menevän niin kuin pitkin, mutta yhtäkkiä taustamusiikki loppui eikä hahmojen välistä keskustelua kuulunut. Päätin kokeilla, auttaako asetukseen vaihtaminen mitään. Painoin start-näppäintä, valitsin "asetukset" ja ruutuun jäi vain pyörimään latausnäyttö. Peli siis jäätyi kirjaimellisesti viime metreillä. Totta kai se harmitti, mutta päätin olla luovuttamatta. Käynnistin koko konsolin uudestaan ja ajattelin pelata siitä asti, milloin olin viimeksi tallentanut. Pelissä on oikeastaan automaattinen tallennus, eli kaiken järjen mukaan, olisin voinut aloittaa juuri siitä kohtaa, missä taustamusiikki yhtäkkiä loppui.

Mutta se ei mennyt ollenkaan niin kuin kuvittelin. Peli ei ollutkaan ehtinyt tallentaa kohtausta, johon pääsin, koska menin sörkkimään asetuksia ja lopettamaan koko konsolin toiminnan. Jouduin jatkamaan siitä kohtaa, mihin olin edellisellä peli kerralla jäänyt eli jouduin pelaamaan taas sen puolitoista tuntia. Tai siis olisin joutunut.
Hauskinta tässä koko tarinassa on se, että kaikki se itse tekemä sörkkiminen aiheutti sen, että koko tallennus oli vioittunut. Yritin siis valita tallennusta, jota viimeksi pelasin, mutta ruutuun tuli teksti, että tallennus on vioittunut eikä sitä voida jatkaa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että pelaamiseni on ollut turhaa. Jäin tuijottamaan ruudulla olevaa tekstiä tyhjällä katseella ja näin silmieni edessä vilahtavan ne pyöristetyt 17 tuntia, jotka vietin pelaamalla peliä. Katkerat miehiset kyyneleet kostuttivat silmäni. Kuinka näin kävi. Miksi näin kävi.

Aloitin pelin uudestaan vaikealla vaikeusasteella. Elämä jatkuu.

Thomas was alone (PS3)

Thomas was alone on indiepeli, jonka löysin PSN Storen syövereistä. Olin muistaakseni joskus nähnyt, kun PewDiePie pelasi sitä ja kun löysin sen PSN Storesta, päätin ostaa pelin.
Thomas was alone-pelissä pelataan erilaisilla palikoilla, joilla kaikilla on omat ominaisuutensa ja värinsä. Tarkoituksena olisi päästä kentän loppuun selvittämällä pieniä pulmia.
Jokaisella palikalla on oma nimensä ja persoonallisuutensa: esimerkiksi Thomas on punainen, keskikokoinen palikka ja hän haluaa olla kaikkien kaveri. Hän on ikään kuin muiden johtaja.
Toinen esimerkki on James, joka on vihreä, suunnilleen samankokoinen kuin Thomas. Hän kokee olevansa outo ja että häntä ei ymmärretä. Hän kuitenkin rohkaistuu, kun Thomas ei haukukaan häntä outoudesta.

Pelissä on yksinkertainen tavoite ja se on todella koukuttava. Jotkut kohdat vaativat aikamoista miettimistä, mutta mikään kohta ei ole ylitsepääsemättömän vaikea. Kunhan jaksaa miettiä kaikkien palikoiden ominaisuuksia, niin ratkaisu on selkeä. Mutta mukavaa on kuitenkin välillä miettiä, mikä on seuraava siirto.

Palikat eivät puhu tai ääntele millään tavalla, mutta pelissä on tarinankertoja, joka kertoo palikoiden tunnetiloja ja niiden välisistä vuorovaikutuksista. Aina kun peliin tulee uusi palikka, sillä pelataan pari kenttää yksin, kunnes se liittyy muiden palikkojen seuraan. Kyseisen parin kentän ajan tarinankertoja tutustuttaa palikan pelaajalle. Seuraavaksi tarinankertoja kertoo, miten uusi palikka tulee toimeen muiden palikoiden kanssa. Tämä on mukava lisä, etenkin kun tarinankertojalla on hyvin eläytyvä ja sopivan rauhallinen ääni.

Kertojan äänen lisäksi peliruudussa on myös tekstitykset. Oikealla olevat ääriviivat ovat kentän maali

Yksin hieman rasittava puoli pelissä on se, että peliruutu aina siirtyy pelattavan palikan mukaan. Jos palikat ovat hyvin kaukana toisistaan, peliruutu pomppii sinne tänne. Etenkin kun pelattavia palikoita on paljon ja tietysti aina unohtaa, missä suunnassa kukin palikka on, pitää pomppia pitkin ruutua, kun vaihtaa pelihahmoa.
Alla olevasta kuvasta näkee vähän pelikuvaa. Oikeassa alalaidassa on erilaisia värejä, mistä näkee, kenellä pelaa tällä hetkellä ja missä järjestyksessä muut hahmot ovat. Pieni nuoli hahmon päällä, sekä oikeassa alalaidassa olevissa väreissä, kertoo myös, kenellä pelataan juuri nyt. R1-näppäimestä siirrytään oikealle ja L1-näppäimestä vasemmalle.
Ongelma on siinä, että tällä hetkellä pelataan vihreällä palikalla, Jamesilla, ja haluaa vaihtaa liilaan palikkaan, Sarahiin, ja painaa vahingossa väärää nappia, joutuu käymään turhaa vaihtamista. Ruutu pomppii kuin kenguru. Itselläni oli jotenkin outo fiksaatio, että painoin vain R1-näppäintä ja kävin aina kaikki hahmot läpi löytääkseni oikean. En tiedä oliko muilla tätä ongelmaa vai onko se vain omaa tyhmyyttäni. Veikkaan viimeisintä vaihtoehtoa.

Tällä hetkellä pelataan Jamesilla, muut kuvan palikat ovat Thomas (punainen oikealla) ja John (keltainen vasemmalla)

Pelistä kuitenkin saisi myös hyvin filosofisen aiheen mietittäväksi. Kun pääsin pelin läpi, aloin pohtimaan, että voisiko pelin jotenkin soveltaa myös oikeaan elämään. Jokaisella ihmisellä on jokin tarkoitus ja jos osaa hyödyntää omia vahvuuksiaan, pystyy auttamaan myös muita. On hyvä tietää oma paikkansa maailmassa, koska vain siten pääsee tavoitteeseen eli kentän loppuun. Yksinkin pärjää, mutta ystävien avulla pääsee sitäkin pidemmälle.

Ehkä pelinluoja ei ajatellut noin pitkälle peliä tehdessään, mutta itse aloin miettimään moisia asioita. Peli on siis ollut hyvä, jos sitä on jäänyt pohtimaan pelaamisen jälkeenkin. Suosittelen ehdottomasti kaikille Thomas was Alonea. Pikkupulmia ja tasohyppelyitä, ihan niin kuin ennen vanhaan.

Joskus itsellänikin on sama fiilis

Liikaa aloittamattomia pelejä

Kahden viikon kesälomani meni niin, että hujahti ja nyt olen pari päivää saikulla. Katselin pelihyllyäni ja totesin, että siellä on ihan mukavasti pelejä. Silmääni kuitenkin pisti etenkin ne pelit, joita en ole vieläkään edes aloittanut.

Tässä ne kaikki ovat

En ole vain ehtinyt aloittaa mitään peliä, koska haluaisin keskittyä siihen täysillä ja haluaisin siihen tarpeeksi aikaa, jotta voisin nauttia pelaamisesta. Jotenkin en vain ole löytänyt aikaa, vaikka juuri olin lomalla. Silloinkin kun olin lomalla, mietin enimmäkseen, että mitä pakkaisin Kreetan matkalle mukaan. Pelasin lähinnä Minecraftia, koska löysin tukikohtani läheltä hyvin rikkaan kaivoksen. En ehkä koskaan ole omistanut niin paljoa timantteja.
Mutta niin, vaikka ennen töitä tai töiden jälkeen olisikin aikaa pelata, en ole niin innostunut siitä, koska tiedän, ettei minulla ole niin paljon aikaa paneutuakseni peliin. Siksi olen pelannut pelejä, joita olen jo aikaisemmin pelannut.

Tai sitten minulla on liikaa aloittamattomia pelejä, etten tiedä mistä aloittaa. En edes muista kuinka kauan tuo Metal Gear Solid 4: Guns of Patriots on ollut hyllyssäni. Varmaan kaksi tai jopa kolme vuotta. Tiedän pelistä sen verran, että siinä on hyvin paljon ja hyvin pitkiä välikohtauksia eli tarvitsisin sen pelaamiseen paljon aikaa. GTA IV:n kanssa on sama tilanne, mutta siinä on vain niin laaja maailma. Olen vain ostanut kaupoista pelejä, kun huomaan niiden olevan alennuksessa sen pidemmälle ajattelematta.

Silti jokin pieni ääni sisälläni on lähiaikoina kertonut, että pitäisi palata vanhoihin peleihin. Mieleni on tehnyt pelata Heavy Rain uudestaan läpi ja myös voisin palata Infamous 2:n maailmaan. Kuitenkin tekisi mieli myös pelata The Last of us vielä kerran, mutta vaikeammalla vaikeusasteella. Juttelin myös poikaystäväni kanssa Beyond: Two soulsista ja että voisimme pelata sitä joku viikonloppu. Lupasin hänelle myös, että korkkaisimme Deus Ex: Human revolutionin yhdessä...

Välillä pelaaminenkin voi olla vaikeaa.

Turhat pelot

Viikko sitten me haettiin mun poikaystävän kanssa se pikkuinen kissa tänne. Matkan aikana se huusi aika paljon, mutta varmaan siksi, koska se ei ennen ole ollu auton kyydissä tai kantokopassa. Kotona se alkoi tutkia paikkoja innokaasti, mutta Sulolle se machoili minkä kerkesi. Suloa kiinnosti pikkuinen, mutta se pikkuinen ei aluksi välittänyt Sulosta. Samana päivänä päätettiin, että me pidetään pikkuisen entisen omistajan antama nimi, Taka.

Aluksi ongelma oli siinä, ettei Taka osannut oikein käydä kissavessassa. Sen entisessä kodissa käytettiin niitä ihme puulastuja, eikä Taka oikein tajunnut, että täällä käytetään hiekkaa. Se siis lorotteli vähän minne sattui. Kuitenkin seuraavana päivänä se alkoi käyttää hiekkalaatikkoa varmasti Sulon opastuksella
Toinen ongelma oli oksentelu. En vieläkään oo varma, mistä se johtui, mutta Taka oksensi muistaakseni kolme kertaa yön aikana. Sen jälkeen se ei hirveämmin ole oksennellut.

Sulo on ottanut isoveljen roolinsa hyvin. Se leikkii Takan kanssa, mutta välillä vähän liian kovakouraisesti. Olen huomioinut myös Suloa, mutta Taka vaikeuttaa hommaa, koska hän seuraa mua. Kyllä Sulo kömpii edelleen syliin ja toivottaa hyvää huomenta, mutta hän on vähän varovaisempi Takan takia. Se vähän harmittaa, kun Sulo ei oo täysin oma itsensä, mutta kyllä se tottuu.

Mutta kyllä toi Taka osaa olla kunnon riiviö: nytkin se koko ajan kävelee tän näppäimistön päältä ja on kimpussa. Mulla on nyt yövuoroviikko meneillään ja kummatkaan kissat ei antanu mun nukkua. Toinen sukeltaa peiton alle ja raapii jalkoja ja toinen raapii ovea ja huutaa. Yritin pelata Pleikkaria, mutta Taka tulee mun naaman eteen huutamaan huomiota ja järsii mun sormia tai ohjainta. Äsken se maisto taas mun sormea. Eilen töihin lähtiessäni Taka hyppäs mun reiteen kiinni, koska mun kuulokkeiden piuha heilu kivasti. Kaikki mikä heiluu, pitää tappaa.

Now kiss it

Tietysti Taka osaa olla myös tosi ihana. Se kömpii mun massun päälle nukkumaan aina välillä. Se on myös tosi leikkisä ja sen kiipeilyä raapimapuussa on hauskaa kateltavaa. Taka tuli tänään suihkuun mun kanssa ja ilmeisesti se ei ennen oo ollu suihkussa, koska se silmät lautasen kokosina katteli mua. Kyllä mä myös odotan sitä, että se kasvaa, koska usein pelkään astuvani ton päälle, kun se on niin pieni. Siitä tuleekin varmaan Suloa isompi poika.

Isompi poika ku tää

Pelikuulokkeet! (vihdoinkin....)

Olen hyvin pitkään halunnut pelikuulokkeita, mutten ole oikeastaan koskaan saanut aikaiseksi ostaa niitä. Menin spontaanisti Giganttiin poikaystäväni kanssa ja siellä pelejä selaillessamme, päätin mennä katsomaan ja kokeilemaan pelikuulokkeita. En tiennyt mitkä ovat hyvät ja mitkä ei, mutta päätin silti ostaa ja koin niiden olevan hyvät.

Ostamani kuulokkeet ovat Turtle Beachin Earforce PX21:t. Lukioaikoinani eräs kaverini suositteli minulle Turtle Beachin kuulokkeita ja olen ollut näihin hyvin tyytyväiset. Kuulokkeet istuvat hyvin korviin, mikkiä pystyy väännellä ja kuulokkeet sopivat myös Xbox 360:n ja PC:n kanssa. Hintakin oli vain 69 €.

Kokeilin peliä kahden pelin kanssa:

Kingdom Hearts: Birth by sleep Final Mix
Taistelut tuntuvat vieläkin intensiivisemmiltä kuulokkeiden kanssa. Musiikit ja efektit kuulostavat niin paljon paremmilta. Pelin taustaäänet, kuten hammasrattaat, kulkevat hienosti pelin mukana. Eräässä kohdassa pitää kulkea hammasrattaiden päällä ja rattaiden äänet kulkevat todenmukaisesti: ääni vaimenee kun menee kauemmas ja jos rattaan keskikohta on pelihahmon vasemmalla puolella, ääni keskittyy enemmän vasempaan korvaan. Monet viholliset on helpompi hahmottaa juuri tämän ominaisuuden takia. Suosittelen kuulokkeita Kingdom Hearts-sarjalle!

The Wolf among us: Episode 2: Smoke and mirrors
Pelin musiikkeihin keskittyy enemmän kuulokkeiden kanssa, koska ne jotenkin hukkuvat muiden äänien sekaan ilman kuulokkeita. Bigbyn ja muiden äänet tulevat paremmin esiin. Myös pienet taustaäänet kuuluvat kuulokkeiden avulla. Kaikki rikkimenevä kuulostaa paljon paremmalta kuulokkeiden kanssa (tässä pelissä niitä on suhteellisen paljon). Tässä pelissä kuulokkeet ovat ihan hyvät, muttei niin hyvät kuin Birth by sleepissä.

Vaihteeksi kissa-asiaa

Tällä kertaa kirjoitan ihan puhekielellä, koska jotenkin pitää jossain päästä purkautumaan tästä aiheesta.

Elikkäs, oon jo pitkän aikaa, eli suunnilleen siitä asti kun muutin omaan kämppään, ettinyt Sulolle kissakaveria. Hesystä ei oo tullu vastaan sopivaa ja netistäkin sain yhet pakit ja moni ihminen ei edes vastannut. Nyt kuitenkin suunnitelmaan tuli muutos, koska nyt mulle on varattu pieni kissanpentu Helsingin Vuosaaresta. Kävin kattomassa sitä ja se on aivan ihana. Otin pennusta, ja sen veljestä, muutamia kuvia kännykällä, mutta ne on aika huonoja, joten yritin etsiä Googlesta mahdollisimman matchaavaa kuvaa.

Siitä varmaan isompana tulee jotakuinkin ton näkönen

Kissa on siis scottish fold eli tunnetummin luppakorvakissa. Vaikka se on ihan oma rotunsa, se ei ole ainakaan Suomessa näyttelykissa. Venäjällä ja Virossa niitä voi tavata näyttelyissä. Työkaverini perheellä on scottish fold ja mieluusti halusin saman rotuisen, koska ne ovat söpöjä. Ja sitten tärppäsi.

Ongelma ei suinkaan ole se, että se on tämä kyseinen rotu, vaan siinä, että se on toinen täysin oma kissa. Tässä muutaman päivän ajan kun oon viettäny aikaa Sulon kanssa, mua on ruvennu hirveesti pelottamaan, että mitä meille kahelle käy. Sulo seuraa mua kotona joka paikkaan, se jopa tulee suihkuun mun kanssa (okei, yleensä siellä se vaan tuijottaa tosi häiritsevästi). Mitä jos Sulosta tulee hirveän mustasukkainen ja käy sen pikkusen kimppuun? En tiedä kumpi mua pelottaa enemmän, se, että annan Sulolle liian vähän aikaa, kun se pikkunen tulee vai se, että, jätän melkeinpä sen pikkusen huomiotta.

Tää sama tilanne on käyny ennenkin, itseasiassa silloin kun Sulo tuli. Meillä oli (ja on vieläkin, äitin luona) silloin Vieno-kissa - se iso valkoinen, josta on kuva mun ekassa blogitekstissä - ja pelkäsin, mitä meijän suhteelle käy, kun toi Kebaba tuli. Muistan sen, että aluks kaikki huomio meni Suloon, etenkin kun se annettiin meille liian aikasin ja se oli aika huonossa kunnossa. Ajan myötä se sitten helpottu ja pystyin antamaan Vienollekin huomiota taas tavalliseen tapaan.

Tää kuva on otettu melkeinpä heti kun Sulo tuli meille. Pikkunen rääpäle

En tiedä miks tää muka tuntuu olevan ihan eri tilanne. Täähän on just ihan samanlainen. Mutta silti mua pelottaa, ettei Sulo hyväksy sitä pikkusta ja että se sitten loppujen lopuks ei enää tykkäis musta. Toi kuulostaa niin lapselliselta, mutta se oikeesti pelottaa mua. Sulo on tavallaan eka kissa, joka on mun ja en haluais riskeerata sitä. Mutta Sulo kummiskin tarvii sen kissakaverin, koska se ei tykkää olla yksin kotona ja siitä tulee tosi levoton.
Oon kummiskin tosi pitkään ettiny Sulolle kaveria ja nyt en aio sanoa ei tolle pikkuselle. Mä tiedän, että mua kaduttais hirveesti, jos mä en nyt tarttuis tilaisuuteen. Joskus mä toivon, että kissat oikeesti ymmärtäis, mitä me ihmiset puhutaan niille, koska mä mieleuusti vaan selittäisin tän tilanteen Sulolle ja se tajuais. Mut ei kaikki oo niin yksinkertasta. Mä kyllä aion tehdä kaikkeni, että se pikkuinen sopeutuu tänne ja että siitä ja Sulosta tulis hyvät ystävät. Sitten kun se tulee tänne, laitan muutamia kuvia tänne ja kerron, miten sillä on menny.